Esa Kiuru heitti maailmanennätyksen Leppävirralla

27.05.2022

Leppävirran Urheilukentällä nähtiin maailman ennätystulos, kun TUL:n aikuisurheilijoiden ja TUL Järvi-Suomen yleisten 17-vuotiaiden mestaruuskilpailut kilpailtiin Leppävirralla 21.5.2022.

Hartolan Voiman keihäsmies Esa Kiuru tuli avamaan kisakauden Leppävirralle. Aamulla ilmoittautumisen yhteydessä Kiuru vakuutti olevansa ennätyskunnossa. Punnitsetko keihään nyt, vai ennätyksen jälkeen, Kiuru huuleili. Itse kisatapahtuma oli melkoisen harvinainen. Yhden harjoitusheiton jälkeen Kiuru aloitti kisan. Ensimmäinen heitto kantoi jo yli maailmanennätyksen, 48,55 metriin. Tulos on M75-sarjan ennätys.

– Yksi heitto saa riittää, koska ennätys syntyi. Nyt minulla on neljän ikäryhmän maailmanennätykset. En niinkään keräile mitaleita, vaan ennätyksiä on kiva rikkoa, tuumi Kiuru.

– Aloitin suhteellisen myöhäisellä iällä urheilemisen. Nuoruus meni rokkipiireissä, jossa heiluin pitkätukkaisena, siinä kaveriporukassa ei ollut urheiluihmisiä. Oikeastaan saan tuloksistani kiittää myöhäistä aloittamista, paikat ovat säilyneet ehjänä. 38-vuotiaana heitin miesten keihästi yli 77 metriä, kertoi Esa Kiuru.

Terttu Kilpeläinen juoksi omassa ikäluokassaan Suomen ennätyksen

Leppävirran Urheilijoiden Terttu Kilpeläinen juoksi 200 metrin aidoissa Suomen ennätyksen 57,54, N80-sarjassa keihäs lensi myös hyviin lukemiin 17,90 metriin.

Olen ilmoittanut myös Tampereen MM-kisoihin näihin lajeihin, jossa tavoitteena on mitali, Kilpeläinen kertoi.

Kisoissa vallitsi kova taso kautta linjan

Kilpailun taso oli kova kautta linjan. Hämeenlinnan Kisan Viljo Kirjavainen juoksi 800m M65-sarjassa 2.28,06.

– Aika on kova tuohon ikäryhmään, tulin tänne vaikka kisoja olisi ollut lähempänäkin, mutta kaksipäiväiset kisat ovat harvinaista herkkua, Kirjavainen sanoi.

M55-sarjan kuulassa Kiuruveden Urheilijoiden Arto Tikkanen työnsi kovan tuloksen 12,28. Saman ikäluokan painonheitossa Joensuun Katajan Pekka Peltoniemi viskasi kunnon tuloksen 12,84 metriä. Päivän kolmoismestari Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Reijo Häyrinen otti mestaruudet kolmessa lajissa: Häyrinen hyppäsi pituudessa 4,54 metriä, 200 metrin aika 30,35 ja 300 metrin aidat menivät entiseltä 400 metrin aitajuoksijalta hyvään aikaan 52,33.

– Koronan jälkeen osallistujamäärät ovat vähentyneet, en tiedä missä lienee syy, kestävyysjuoksussa tämä näkyy selvemmin, esimerkiksi SM-maastoissa oli lähes puolta vähemmän juoksijoita kuin normaalisti. Samoin Tampereen MM-kilpailuihin on ilmoittautunut 3000 osallistujaa, odotimme 5000 henkeä, kertoi Suomen Aikuisurheiluliiton puheenjohtaja Reijo Häyrinen.

Nuoremmista ikäluokista Kuopion Reippaan Väinö Klemola pisteli 5000 metriä aikaan 16.22,14. Naisissa 5000 metrin taivalsi Varkauden Kenttä-Veikkojen Heidi Vaahterinen-Mustonen aikaan 18.56,45.

Leppävirran urheilijat toivat kotiin useamman mestaruuden

Leppävirran Urheilijoille mestaruuksia toivat M70-sarjan 800 metrillä Ari Hulkkonen ajalla 3.20,91. Matti Kostamo voitti M75-sarjan korkeudessa 1,26 tuloksella. Jorma Rajakannas otti useampaan lajiin osaan.

– En niinkään mitalien takia, vaan samalla tuli 50 vuotta täyteen yleisten sarjojen kisoja ja näitä veteraanikisoja olen pitänyt 26 kertaa ja kerran kisat olivat Helsingissä, samalla tuli hyvä vertailukohta. Ensimmäisissä kisoissa työnsin miesten kuulaa 11,54 metriä ja olin viides ja tänään 6,47 mertiä ja olin ensimmäinen, lie kertonee jostain, Rajakannas pohti.

Avoimet TUL:n aikuisten ja TUL Järvi- Suomen N/Myl ja 17v yleisurheilumestaruuskilpailut Leppävirta 21.5.2022.
Tulokset

200m
M55: 1) Heikki Savolainen KuoRe 29,10 +0,6
M65: 1) Reijo Häyrinen JKU 30,35 +.0,6

M70: 1) Heikki Pesonen KP 29,54 +0,6
M75: 1) Pentti Härkönen MuuY 33,97, +0,6, 2) Markku Juopperi Spove 34,67
N40: 1) Suvi Puttonen JKU 33,36 +0.6
400m
aj M55: 1) Tommi Hoven LapnjUrh 1.12,15
300m
aj M65: 1) Reijo Häyrinen JKU 52,33
200m
aj N80: 1) Terttu Kilpeläinen LepU 57,54 +0,4 Se
800m
M65: 1) Viljo Kirjavainen HämeenlKi 2.28,06, 2) Veikko Nieminen JKU 3.07,16
M70: 1) Ari Hulkkonen LepU 3.20,91
M75: 1) Olavi Miettinen KuoRe 3.09,53.
N40: 1) Suvi Puttonen JKU 2,52,36
N70: 1) Eliisa Reijonen KP 3.26,20

5000m
Myl 1) Väinö Klemola KuoRe 16.22,14
M55: 1) Matti Lehtonen VaaKu 17,54,99
M65: 1) Hannu Kauppinen RRR 21.24,18
Naiset 1) Heidi Vaahterinen- Mustonen VarkKV 18.56,45

3000m
N50: 1) Paula Voutilainen Varkaus 23.43,89

3000m kävely
Nv M70: 1) Timo Pulkkinen VarkInv 23.43,89
M75: 1) Kari Räsänen PolVa 22.48,74
M80: 1) Matti Kettunen PolVa 34.05,04
N45: 1) Paula Kauppinen- Roivainen IisVI 24.55,02
N60: 1) Päivi Sirviö PoU 27.55,02

Pituus
Myl 1) Ville Sirviö PoU 5,85 +1,0
M55: 1) Heikki Savolainen KuoRe 4,95 +2,2 (4,57 +1,4)
M65: 1) Reijo Häyrinen JKU 4,54 +1,9
M75: 1) Markku Joupperi Spove 3,90 +2,5 (3,82 +1,4) 
M80: 1) Antero Markunsalo KuoRe 3,24 +2.0
N65: 1) Tuula Siekkinen KuivAu 3,54 +1,2.

Korkeus
Myl 1) Ville Sirviö PoU 1,70
M70: 1) Tapani Leppälä KP 1,28
M75: 1) Matti Kostamo LepU 1,26
M80: 1) Kunto Viiru KajKi 1,16, 2) Antero Markunsalo KuoRe 1,10

Keihäs
Myl 1) Ville Sirviö PoU 47,90
M40: 1) Mika Pöyliö KuoRe 30,95
M70: 1) Tapani Leppälä KP 24,60, 2) Pentti Riikonen LepU 21,47
NV M70: 1) Timo Pulkkinen VarkInv  21,37
M75: 1) Esa Kiuru HartVo 48,55 ME
N80; 1) Terttu Kilpeläinen LepU 17,90

Kuula
Myl 1) Jorma Rajakannas LepU 6,47.
M17: 1) Veeti Paavola SiiPo 14,20
M55: 1) Arto Tikkanen KiurU 12,28, 2) Jari Nevalainen JoKa 10,45, 3) Pekka Heiskanen RRR 9,10.
M65: 1) Jorma Rajakannas LepU 8,27
M70: 1) Tapani Leppälä KP 11,28, 2) Pentti Riikonen LepU 9,20
Nv M70: 1) Timo Pulkkinen VarkINv 6,66.
M75: 1) Mauri Laaksonen KuoRe 8,88, 2) Matti Kostamo LepU 8,04, 3) Raimo Kilpeläinen LepU 7,91.

Painonheitto
Myl 1) Jorma Rajakannas LepU 7,61
M55: 1) Pekka Peltoniemi JoKa 12,84, 2) Pekka Heiskanen RRR 8,87
M65: 1) Jorma Rajakannas LepU 10,07
M70: 1) Tapani Leppälä KP 10,54, 2) Pentti Riikonen LepU 8,50.
N60: 1) Päivi Sirviö PoU 7,89.