Etämestaruudet ratkottiin ”Jyväskylässä”

Tanssinäytöksen sivuvenytys

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n avoimet disco- ja showtanssin mestaruuskilpailut pidettiin 21.3. Jyväskylän Scandic Stationilla. Paikalla olivat tuomarin kuusi jäsentä ja kilpailujen sihteeri, sekä tekniikka juontajineen. Tapahtuma oli TUL:n ensimmäinen virtuaalinen kilpailu verkossa. Tapahtuman toteutus sujui mallikkaasti, mutta haasteitakin matkan varrella riitti.

Kilpailu oli odotettu. Useasta palautteesta päivän aikana ja ennakkoviesteissä pidettiin toteuttamistapaa hyvänä. Kaipuu fyysisiin kilpailuihin on kova. TUL:n nuorisovaliokunta joutui perumaan niin Turun kuin Seinäjoen TJG -tapahtumat edellisenä vuonna. Seinäjoen peruuntuminen teki kipeää ja silloin päätettiin ettei peruuntumisia enää tule tanssin osalta, valotti nuorisovaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Salonen.

Avoimet disco- ja showtanssin mestaruuskilpailut sisälsivät ryhmien, duojen ja soolojen esittävää tanssia. Esityksiä oli kaikkiaan viisikymmentä. Kilpailujen jälkeen voi todeta, että jokaisen tulisi tehdä sitä minkä parhaiden osaa. Tanssijat tanssii, ohjaajat ohjaa, tuottajat tuottaa ja kuvaajat kuvaa. Tällöin päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, jonka ammattimainen tuomaristo arvioi. Tuomariston terveiset kilpailujen jälkeen kertoi Manu Uimi. Tanssi ja tanssijat ovat kaiken keskiössä. Eleet ja ilmeet, ilmaisu korostuvat entistä enemmän, kun esitys nähdään kuvaruudulta. Tunteen välittäminen ei ole helppoa kuvaruudun välityksellä. Tärkeää on kiinnittää huomiota kuvauspaikan taustoihin ja asujen väreihin, valkoinen valkoisella tai musta mustalla taustalla on haastava yhdistelmä jatkaa Uimi. Tuomariston muut jäsenet olivat Mimmi Marjamaa, Karoliina Lahdenperä, Noora Kolanen, Marika Virtanen ja Heli Alapiha.

Kilpailujen tuottaja Marko Rikkonen toivoo joukkueiden kiinnittävän entistä enemmän huomioita kuvan ja äänen laatuun. Hän mainitsee erityisesti kännykköjen linssien puhtauden. Pienellä asialla saadaan paljon kirkkaampaa kuvaa aikaiseksi. Kannattaa myös näyttää kuvaa ”katsojalle”, joka näkee häiritsevät tekijät katsojan silmin.

Kilpailut keräsivät nelisensataa osallistujaa. Suurimmat joukot tulivat Kokkolan Jymystä ja Dance Actions -tanssikoulusta. TUL:n nuorisovaliokunta palkitsi Kokkolan Jymyn Pentti Koskisen kiertopalkinnolla.

Tulokset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.