Kauko Ojalan muistokirjoitus: Urheilun yhteistyön rakentaja

21.04.2021

Kauko Ojalan kasvokuva

Toiminnanjohtaja Kauko Ojala kuoli sairauden uuvuttamana maaliskuun 24. päivänä Oulussa. Kauko oli kuollessaan 90-vuotias. Elämäntyönsä hän teki TUL:n Lapin piirin toiminnanjohtajana, jossa hän työskenteli lähes 33 vuotta. Ojala aloitti Lapin piirin toiminnan johtamisen vuonna 1958.

Liikunnanohjaajan koulutuksen Kauko hankki Pajulahden urheiluopistosta. Kauko Ojala oli liikunnan ja urheilun yhteistoimintaan sitoutunut mies. Tuota työtä hän teki väsymättä TUL:n pohjoisten piirien kesken, mutta myös liittorajat ylittäen. Kalottiurheilun eheyttäminen 70-luvun alussa oli tuolloin Kaukon työn keskiössä. Pohjoismaiden yhteistyötä vahvistettiin. Muurmanskin yhteistyön käynnistäjäin eturintamassa Ojala toimi eläkepäiviinsä saakka. Muurmanskissa hän oli tunnettu suomalainen urheiluyhteistyön tekijä. Erityisesti lasten ja nuorten aktiivinen liikunta oli hänen sydäntään lähellä ja lasten leiritoiminta. Esimerkiksi TUL:n pohjoisten piirien lastenleiri keräsi Hailuotoon vuonna 1972 ennätykselliset 612 lasta, joita ohjasi 48 vanhempaa seura-aktiivia. Lapin piirissä tämä lasten leiritoiminta jatkuu edelleen vuotuisina Riemuleireinä.

Kauko Ojala aloitti oman urheilu-uransa Oulunsuun Heitossa. 50-luvulta lähtien monilajisessa seurassa on ollut aktiivinen yleisurheilutoiminta. Kauko itse oli nopea pikajuoksija. Heitto menestyi hyvin kansallisella tasolla. Ojalan veljekset Kauko, Reijo ja Jouko olivat seuran kantavia voimia.

Työstään suomalaisen urheilun hyväksi Kauko Ojalalle myönnettiin Suomen Liikuntakulttuurin ansioristi, TUL:n kultainen ansiomerkki ja Kalottiurheilun kultamerkki. Kauko Ojala oli sympaattinen ja innostava urheilutyöntekijä. Hän kuului siihen tekijäinjoukkoon, joka kantoi tunnusta ”me” eikä ”minä”. 

”Emme kasvata ruumista, emmekä sielua, vaan ihmistä”, TUL:n vahva toimintaohje ohjasi ystävämme elämäntyötä. Kauko Ojalaa jäivät kaipaamaan vaimo, lapset ja lastenlapset, sekä laaja ystävien ja liikuntaväen joukko.

Teksti: Osmo Hekkala, Kaukon työtoveri