Kunnianosoitus ihmisille, joiden elämään TUL on kuulunut

06.06.2018

Lähtökohtana oli löytää liiton 100-vuotisesta historiasta ne keskeiset tapahtumat, joiden kautta juhlan käsikirjoitusta lähdettäisiin rakentamaan. Arkistojen aarteet olivat kuitenkin hämmentävää luettavaa: TUL:oon kohdistunut ulkopuolinen painostus, liiton lopettamisyritykset, sisäiset konfliktit sekä urheilijoiden sulkeminen ulos kansainvälisestä toiminnasta.

– Totesimme pian, että TUL:n järjestöhistoria on täynnä ristiriitoja. Päädyimmekin suuntaamaan katseemme jäsenistöön: urheiluseuroihin ja niissä toimiviin ihmisiin. Valtavaan joukkoon ihmisiä, joiden elämään TUL on seuratoiminnan kautta kuulunut, Minna Saari kertoo.

Niinpä Saari ja Linnusmäki alkoivat pohtia, mikä on ollut TUL:n seuratoimijoiden kannalta ratkaisevaa. Tästä näkökulmasta historiasta valikoitui muutamia selvästi esiin nousevia tapahtumia. Ensimmäisenä liiton synty kansalaissodan jälkeen. Kuuluminen TUL:oon antoi työväestölle mahdollisuuden osallistua voimistelu- ja urheiluseuratoimintaan.

– Tästä poimimme myös työn, joka on punaisena lankana läpi koko esityksen. Juhla tulee kunnioittamaan sitä työtä, jota sadat tuhannet voimistelijat ja urheilijat ovat liitossa tehneet. Lukuisista kaatamisyrityksistä huolimatta TUL on selviytynyt, Tuula Linnusmäki kuvailee.

Joukkojen juhla etenee historiaan liittyvien kohtausten kautta kohti tulevaisuutta. Mukana ovat muun muassa ensimmäiset liittojuhlat vuodelta 1927 valtavine kenttäohjelmineen, sota ja jälleenrakentamisen aika sekä TUL:n urheilutoiminta ja laaja lajikalvalkadi.

Vaiherikkaiden vuosien kautta kohti uutta vuosisataa

 

Minna Saaren ja Tuula Linnusmäen yhteinen työhistoria alkoi Tanssiteatteri Mobitassa 1980-luvun alussa. Kymmenien yhteisten tanssiteoksien lisäksi koreografit ovat tehneet vuonna 1999 Tampereen 220-vuotisjuhlille yhden juhlavuoden pääteoksista.

Pumpulitehtaan tytöt oli kunnianosoitus työlle ja tehtaiden Tampereelle. Teoksessa esiintyi yli 300 TUL:n Tampereen piirin naista. Teoksen myötä naiset tutustuivat TUL:oon ensimmäisen kerran. Aiemmin liitto oli tuttu vain nimenä.

– Pumpulitehtaan tyttöjen myötä saimme hienon kuvan ja kokemuksen TUL:n joukkovoimasta. Saimme tavata TUL-naisia, jotka olivat tottuneet työskentelemään yhdessä, isoissa joukoissa ja yhteisesti luotujen tavoitteiden mukaan, Linnusmäki muistelee.

Joukkovoimaa kunnioitetaan myös Joukkojen juhlassa, joka nimensä mukaisesti haluaa antaa tunnustusta työlle, jota voimistelijat, urheilijat ja seuratoimijat ovat tehneet. Koreografit toivovat, että TUL-väki on ylpeä omasta liitostaan, joka on selvinnyt vaiherikkaiden vuosikymmenten läpi kohti uutta vuosisataa.

– Pääjuhlanäytös päättyy yhteiseen juhlintaan. Haluamme luoda upeat puitteet, jotta kaikki pääsevät osallistumaan yhteiseen juhlaan. Tämä on kaikkien nykyisten ”tullilaisten” juhla, johon kannattaa osallistua joko esiintyjänä tai katsojana. Yhteiset harjoitukset, tuttujen tapaaminen ja kaikki siihen liittyvä yhdessäolo luo yhteisöllisyyttä, jota kannattaa vaalia, Linnusmäki ja Saari toteavat.

Teksti ja kuva: Niina Myllys

Pääjuhlanäytös Helsingin jäähallissa 15.6.2019. Esiintymässä on yli 2000 voimistelijaa ja urheilijaa. Lue lisää ja tule esiintyjäksi!