TUL:n veteraanipäivillä liikuntaa ja iloista yhdessäoloa

08.06.2018

Porin kaupunginjohtaja Anna-Maija Luukkonen korosti tervehdyksessään liikunnan merkitystä eri ikäisille. Hän antoi tunnustusta TUL:n työlle:

”TUL on tehnyt omalta osaltaan hyvää työtä siinä, että on saanut veteraani-ikäiset liikkumaan. Porin tavoite on myös aktivoida asukkaitaan entistä enemmän liikunnan harrastajiksi. Tätä varten olemme tehneet porilaisen keksinnön, joka on leviämässä koko maahan: 7-9-luokkalaisille on tarjolla erityinen osallistumispassi, joka on yhtä kuin kännykkäaplikaatio. Sillä pääsee esim. 40 kertaa ilmaiseksi uimaan Porin uimahalliin.”

Yleisökin pääsi liikkumaan, kun Lenkinheittäjät johdattelivat Yyteri Twistin pariin. Avajaisten jälkeen päivä jatkui monipuolisten toimintojen parissa. Proviisori Eija Granfors antoi tietoa lääkkeiden turvallisesta käytöstä ja haittavaikutuksista ja Päivi Luontola johdatteli kävelylenkeille Yyterin luontopoluille. Vuonna 2016 Suomen vuoden kaupunginosaksi valittuun Reposaareen eli paikallisten kielellä Räpsööhön oli mahdollisuus tutustua opastetulla kiertoajelulla.

Tunnettuja reposaarelaisia ovat mm. laulaja Eino Grön ja nyt jo edesmennyt painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl, molemmat myös TUL:n paikallisen urheiluseuran, Reposaaren Kunnon kasvatteja. Tutuksi tuli myös nykyisen presidenttimme vihkikirkko, Reposaaren vuonna 1876 valmistunut norjalaistyylinen, kuusikulmainen tunturikirkko.

Petankkimestaruudet ratkottiin tuulessa joskaan ei tuiskussa

TUL:n veteraanien petankkimestaruudet ratkottiin perinteiseen tapaan veteraanipäivien yhteydessä. Pihlavan urheilukentällä varsin tuulisessa ja koleassa säässä käytyyn kilpailuun osallistui yhteensä n. 100 pelaajaa.

Sääolosuhteet eivät haitanneet järjestelyjä, joten kisa saatiin vietyä läpi suunnitelmien mukaan. Tämän vuoden mestareiksi selvisivät trippelissä Harjunpään Tuisku ja duppelissa Karkkilan Urheilijoiden 2. joukkue. Kilpailujen tulokset löytyvät TUL:n petankkin lajisivuilta.

Illalla liittojuhlamuistoja kaappien kätköistä

Ennen kuin maanantaipäivä kallistui pikkutunneille, kokoonnuttiin joukolla ohjelmalliseen iltajuhlaan. Yleisöä viihdyttivät mm. Tampereen Sisun Senioritanssijat ja Sisun laulajat sekä Tiina Kudjoi ja Gaia Tribal Dancers. Rosenlewin Hopeakerhon ”Pienet joutsenet” eivät sirolla esityksellään jättäneet ketään kylmiksi. Juhlan juonsi letkeällä tavallaan Esa J. Wahlman ja TUL:n veteraanijaoston sihteeri Veli-Matti ”Vellu” Nieminen tuli tutuksi TUL:n veteraanijaoston puheenjohtajan Eeva Kurjen haastattelemana.

Eeva Kurki oli myös ystäviensä avustuksella kaivanut kaappien kätköistä aiempien liittojuhlien esiintymisasuja. Varhaisin oli vuodelta 1963 naisten tummansininen voimistelupuku pitkine samanvärisine trikoineen. Samanlainen asu oli käytössä myös vuonna 1969 kuten vaaleansininen valioiden asukin.

Punainen huppari toi muistoja TUL 74 -tapahtumasta Lahdesta, jolloin jumppahumpattiin joukolla. Stadion10-liittojuhlassa naiset pukeutuivat punaiseen pitkääntrikoohameeseen sekä paljetein koristeltuun sifonkiin ja 2014 Seinäjoella Lakeuden Kisoissa oli kuntoilijoilla yllään vihreä kaksiosainen mekko ja naisilla liia tai punainen collegepuku ja päällä ylikellohame.

Nämä liittojuhlamuistot täydensivät hyvin liittojuhlan projektipäällikön Mirjam Beekmanin avajaisissa esittämää puheenvuoroa ”Kohti TUL:n 100-vuotisjuhlaa”. Molemmat sisälsivät viestin tulla yhdessä ensi vuonna juhlimaan TUL:n pitkää ja ansiokasta taivalta suomalaisen liikuntakulttuurin toimijana.

Seuraava TUL:n veteraanien yhteinen tilaisuus on Kisakeskuksessa 24.-26.9. järjestettävä Hyvän Olon -seniorikurssi. Siellä tavataan, kuului monen suusta, kun Yyterin päiville heitettiin hyvästejä.

Teksti: Irja Appelroth
Kuvat: Heli Malja