Syyskuussa liikutaan kaikkialla Suomessa

01.06.2018

Liikkeelle!-kampanjan tavoitteena on liikuttaa kaikenikäisiä ja -kuntoisia ihmisiä ympäri Suomea. Syyskuussa tapahtumia järjestävät TUL:n jäsenpiirit ja -seurat yhteistyössä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.

Liikkeelle!-tapahtuma voi olla esimerkiksi yksittäinen liikuntatapahtuma, syyskuun aikaiset viikoittaiset iltarastit tai maksuton tutustumisviikko seuran normaaliin toimintaan. Tavoitteena on tehdä kynnyksestä osallistua seuran toimintaan mahdollisimman matala.

Seuralle Liikkeelle!-kampanja tarjoaa mahdollisuuden muun muassa markkinoida seuran toimintaa, saada näkyvyyttä sekä motivoida lapsia, nuoria, aikuisia ja senioreita mukaan toimintaan. Seurat saavat TUL:lta valmiit Liikkeelle!-mainokset maksutta käyttöönsä.

Kampanjaan osallistuvat seurat ovat esillä TUL:n verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Seura on mukana kampanjassa ilmoittamalla tapahtumansa oman piirin toiminnanjohtajalle. Toiminnanjohtajien yhteystiedot löytyvät täältä.

Alueelliset Liikkeelle!-päätapahtumat järjestetään 2.9.2018 Kotkassa, Jyväskylässä ja Kemissä sekä 9.9.2018 Liedossa. Tapahtumista tiedotetaan lisää myöhemmin.

Hyvinvointia arkeen rennolla mielellä askeltaen

 

#Askelkisa järjestetään la 1.9.–su 16.9.2018 välisenä aikana. Askelkisassa mitataan kahden viikon aikana kuljetut askeleet. Kisaan voi osallistua kuka tahansa joko yksin tai neljän hengen ryhmässä.

Osallistumista varten ei tarvitse hankkia kalliita välineitä. Jos sinulla ei ole askelmittaria tai aktiivisuusranneketta, voi älypuhelimeen ladata askelia mittaavan maksuttoman sovelluksen. Tällaisia ovat esimerkiksi Accupedo ja Step Counter. Mittaaminen on mahdollista myös ilman laitteita; askelten määrän voi laskea käveltyjen kilometrien perusteella. Keskimäärin yksi askel on 70 cm, mutta oma askelpituus kannattaa mitata.

Aktiivisuustason ylläpitäminen terveyden kannalta riittävänä ei ole etenkään toimistotyötä tekeville helppoa. Tämän johdosta TUL haastaa myös työyhteisöt osallistumaan askelkisaan. Liikkuminen tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia ja auttaa mm. hallitsemaan istumisesta aiheutuvia selkäkipuja ja lihaskireyksiä. Askelkisaan osallistuminen porukalla nostattaa myös työyhteisön me-henkeä. Lisää tietoa askelkisasta, säännöistä ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.

Teksti: Johanna Nekkonen
Toiminnanjohtaja, aikuisten harrasteliikunnan vastaava