Lipstikka-tanssiryhmä Golden Age Gym -festivaaleilla Italiassa

25.10.2018

Koreografia oli Tanja Elorannan ensimmäinen Lipstikka-ryhmälle. Valittu tyylilaji oli show-/musikaalitanssi eli viihdyttävä ja hivenen juhlava. Tanssin viimeinen osa ilmentää tyylilajia parhaiten. Se on näyttävä loppu kokonaisuudelle, ja toimii itsenäisenä tanssinumerona. Naisille ja miehille on omat osuudet.

Naisten osuuteen Tanja haki ilmavuutta ja keveyttä Isadora Duncanmaisesta liikkeestä, jota Jaakko Selinin valitsemat huivit korostivat. Miesten osuudesta tuli musiikkivalinnan kautta marssimainen. Mielikuvaa Tanja etsi lasten kaupunkisota-leikistä, jotta mukaan tulisi huumoria ja keveyttä. Miesten liikkeet ovat kokonaisvaltaisia ja toisinaan erilaisista urheilulajeista lähteviä – pallonheittoa ja golf-lyöntejä, mutta myös pöydän pyyhkimistä.

Tanja Eloranta on aloittanut koreografin uran teatterista. Ensimmäinen suuri teos oli koreografia My Fair Lady -musikaaliin Porin Teatterissa 90-luvulla. Turun taideakatemiassa Tanja sai koulutusta koreografioiden tekoon ja valmisti tanssiteoksia koulutuksen aikana. Hän valmisti yhdessä Kaisa Silanderin kanssa TUL 10 -tapahtumaan nuorten kenttäohjelman. Myöhemmin hän suunnitteli Poriin kenttäohjelmakokonaisuuden ja jakoi eri ikäryhmien ohjelmat eri ohjaajille. Itse hän koreografioi nuorten osuuden “Viljapelto”.

Tyylilajillisesti Tanja on opettanut tanssia ja oppilaskoreografioita baletissa, stepissä ja jazztanssissa. Myös Helsingissä Tanja on pääasiassa toiminut teatterikentässä. Göteborgissa hän valmisti suurimman 50 minuutin tanssiteoksensa Gård av Träd Danskompaniet Spinnille.

Golden Age Gym -festivaali

Lähes 2000 +50-vuotiasta osallistujaa 18 maasta oli mukana Golden Age Gym 2018 -voimistelu- ja tanssifestivaalissa Pesarossa, Italiassa 16-21.9.2018. Lausuma ”ikä on pelkkä numero” ja ”yhdessä liikkuminen on riemukasta”, tuli mainiosti todennetuksi festivaalilla.

Mukana oli 216 suomalaista mukaanlukien Helsingin Jyryn 12 tanssijaa. 12 suomalaista voimisteluseuraa, pohjoisin Sodankylästä, eteläisimmät Helsingistä ja Porvoosta esiintyivät ja osallistuivat eri liikunta-, tanssi- ja voimistelulajien ympärille rakennettuihin työpajoihin ja myös esiintyivät. Norjalaiset olivat ylivoimaisesti suurin osallistujaryhmä: 57 seuraa ja 581 voimistelijaa/tanssijaa.

Golden Gymin tunnin työpajoissa saattoi opetella uusia lajeja tai kerrata vanhaa ja ennen kaikkea tutustua muihin osallistujiin. Opetus oli ainakin puoliksi italiaksi! Hyvin silti ymmärsimme. Kokeilla saattoi mm. zumbaa, salsaa, pilatesta, aerodancea, jazz-voimistelua, rytmistä voimistelua, rannikkosoutua, pyöräilyä, italialaisia kansantansseja. Liikunnan iloa 25-30 asteen lämmössä ulkosalla.  Lukijat voivat mennä YouTubeen ja hakea hakusanalla ”Flash mob” festivaalin nimikkotanssin ja tanssia omaksi iloksensa. ”Nuorempi” sukupolvi alkaa vallata tanssilattioita 60-70-luvun diskotanssilla ja rock and rollilla.

Matkan ehdottomia kohokohtia oli, kun järjestäjät huomasivat Lipstikan Jokke Lehtosen taidot tanssiyleisössä ja nostivat hänet iltadiskon lavalle. Joken ripaska teki hänestä kuuluisuuden, jota moikattiin kadullakin.

Liikuntatyöpajoissa, iltajuhlissa tutustui muunmaalaisiin ryhmiin ja kontaktitietoja vaihdettiin. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään Kreetan saarella Rethymnonissa Kreikassa. Kannattaa aloittaa jo ohjelman harjoittelu. Aivan tavallisilla taidoilla pärjää, mutta erottua pitää. Vanhimmat esiintyjät lienevät olleet 90-vuoden kieppeillä.

Kuva ja teksti: Maarit Ahola