Muistelma: Harry Seidler: 50 vuotta liikuntaa ja liikunnan vaikuttamista Itä-Hakkilan kilvan parissa

Henkilökuva Harry Seidlerista.

No niin – se monen tarinan tuttu alkulausahdus! Mukava kirjoittaa teille lukijoille hieman liikuntapolkuni tarinaa vuosien varrelta.

Ensimmäisen kerran liikuntakärpänen puraisi Itä-Hakkilan pölisevällä hiekkakentällä vuonna 1972, kun toukokuun alussa alkoivat jalkapallotreenit. Saattoi siinä nuorta Harrya jännittää, kun minun omalle ikäluokalle ei ollut tarpeeksi poikia joukkueen aloittamiseen, joten muut pelaajat olivat 1-2 vuotta vanhempia ja kokeneempia. Muut pojat ottivat kuitenkin minut hyvin mukaan. Taisi siinä alkuun 5-koon pallokin tuntua melko suurelta, kun ei tunnettu vielä useampaa pallokokoa. Iso kiitos sen ajan pelikavereille ja seuran edesmenneille valmentajille Pentti Mäkiselle ja Keijo Hounille, joiden valmennuksessa oli turvallista aloittaa tämä sporttinen urapolku kotikylällä.

Ensimmäiset oikeat futiskengät taisivat olla Lotto-merkkiset kengät, joilla oli jännittäviä hetkiä tasapainoilla pikkukivisellä hiekkakentällä, mutta eikös sanonta ”kengät tekee pelimiehen” osu tähän kivasti, kun pikku terrieristä tehtiin heti joukkueen puolustaja? Tässä roolissa sainkin kokea vanhempien ja vahvempien vastustajien kovuuden heti alkumetreillä, niin se ikäero vaan tuntui junnuna hurjalta ainakin näin jälkikäteen muistellessa.

Vuosien saatossa peli ja pelisysteemit kehittyivät ja valmentajat halusivat minun pelaavan edelleen siihen aikaan käytettyä libero-pelaajan paikkaa, koska olin kuulemma sopivan terrierimäinen – ja nopeus oli eduksi myös.

Tuohon pelipaikkaan tykästyin sitten niin, että vielä nykyäänkin eri pelihetkissä toivon aina saavani pelata tuota paikkaa, vaikka siinä kolhujakin tulee välillä vastustajien vahvoilta hyökkääjiltä pitkän huiskealle pikku terrierille. Koen vain tuon pelipaikan omakseni.

Koulutusten kautta tuomariksi ja valmentajaksi

Peliuran aktiivisen vaiheen taitekohtaan osui iso innostus myös erotuomaritehtäviä kohtaan, joten menin kurssille ja sitten vierähtikin 13 vuoden ura siinä tehtävässä. Joskus taisin laskea seuramme omien turnausten ja harjoitusotteluiden määriä, joita tuomaroin talkoohengellä vuosien varrella aina ehtiessäni. Otteluita kertyi vuosien aikana virallisten pelien oheen noin 400 junioripeliä. Näin monien vuosien jälkeen tuntuu aina vaan paremmalta, kun on saanut tehdä tuollaisenkin määrän vapaaehtoistyötä kasvattajaseuran hyväksi nuorten toimintaa samalla tukien. Näin vuosienkin jälkeen tulee moni tervehtimään ja jutustelemaan; ne hetket aina säväyttävät ja lämmittävät, ja olenkin jakanut näitä kokemuksiani myös jonkin aikaa seuran omille junioripelaajille, joilla on ollut kipinä aloittaa pelinohjaajatehtävissä. On ollut ilo jakaa kokemusta ja vinkkejä nuorille ja tukea heitä heidän rohkeassa valinnassaan kokeilla toimia pelinohjaajina. Heistä aina joku myös jatkaa erotuomaripolulle saakka.

Tuomarityön edetessä kipinöi myös innostukseni valmentajatehtäviin, joten menin taas kurssin kautta juniorivalmennukseen mukaan ja kävin aina silloiseen B-valmentajakurssiin asti koulutusta. Useita eri ikäluokkia valmensin kokonaista 21 vuotta – siihen mahtui alkuun poikajoukkueita, myöhemmin useita tyttöjoukkueita ja loppuvaiheessa naisten joukkueita. Monissa liemissä keitetty valmentaja voi näin jälkeenpäin todeta, että upeita muistoja hienoista pelaajista ja persoonista vuosien varrelta kasvattajaseurani parissa riittää muistojen laatikkoon.

Näiden edellä kuvattujen vuosien aikana seuratoiminta kehittyi vahvasti ja minut napattiinkin mukaan jalkapallojaoston toimintaan, alkuun sihteeriksi ja sitten jo muutaman vuoden kuluttua huomasinkin olevani jaoston puheenjohtaja. Sen myötä minut valittiin myös silloisen TUL Suur-Helsingin piirin jalkapallojaostoon, jossa toimin useita vuosia erityisesti turnausjärjestelyjen parissa sekä tuomaritehtävien koordinoinnissakin.

Seuran kasvatista puheenjohtajan rooliin

Seuran kasvattina tulin valituksi seuran varapuheenjohtajaksi, ja sitten myöhemmin puheenjohtajan tehtävään. Tämä kokonaisuus kestikin  kokonaisuudessaan pitkään, lähes 20 vuotta, kunnes koitti uusi tasa-arvoisuuttakin edistävä vaihe seurassamme, kun seuran kokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi seuran historiassa ensimmäistä kertaa naishenkilön, Mirka Järnefeltin. Hän toimikin jo usean vuoden varapuheenjohtajan tehtävässä ennen siirtymistään puheenjohtajan paikalle.

Nämä vaativat tehtävät kehittyvässä seuratyössä tarkoittivat myös kasvanutta koulutustarvetta seurajohtamisen hyvälle polulle, joten pääsinkin jo toimiessani varapuheenjohtajana Kisakeskukseen TUL:n järjestämään seurajohtajakoulutukseen. Tämä olikin aivan huippukoulutus, joka antoi hyvää evästystä ja voimaa seurajohtamistyöhön.

Hanketyöllä seuran kenttäolosuhteet kuntoon

Puheenjohtajakaudelleni osui myös suuri olosuhdehanke, kun päätimme seurassa perustaa työryhmän, johon minut valittiin veturiksi, ja ehdottaa neuvottelua Vantaan kaupungin kanssa silloisen hiekkakenttämme muuttamisesta tekonurmikentäksi sekä kenttä-alueen aitaamiseksi. Kuten sanotaan, siitä se kolmivuotinen prosessi sitten käynnistyikin melkoisella vauhdilla: rahoitus ja vuokrasopimukset kuntoon, tekonurmikentän tarjouspyynnöt kehiin ja sitten jo vajaan kolmen vuoden kuluttua juhlistimmekin uutta kenttää Itä-Hakkilassa. Kenttä on nyt ollut käytössä jo runsaat 10 vuotta ja harrastajamäärien kasvu on olosuhdetyömme jälkeen kasvanut merkittävästi. Tästä olemme seurassa todella kiitollisia ja ylpeitä, ja jossain hetkessä varmasti saamme jo uuden nurmimatonkin nykyisen tilalle turvaamaan tulevienkin vuosien hyviä olosuhteita tuleville sankaripelaajille.

Kenttämme maapohjan omistaa edelleen Vantaan kaupunki, ja maksamme siitä maavuokraa vuosittain. Kenttää hallinnoi Itä-Hakkilan Tekonurmi Oy, jonka omistaa kokonaisuudessaan Itä-Hakkilan Kilpa ry.

Vastaavanlaisia hankkeita ja toteutuksia on meidän avauksemme jälkeen tullut useita niin Vantaalla kuin varmaankin muissakin kunnissa. Tämä osoittaa sen, kuinka tärkeää on ja on tulevaisuudessakin tehdä hyvää yhteistyötä kaupunkien ja kuntien eri tahojen kanssa.

Kipinöintiä ja menestyksiä vammaisurheiluohjaajana

Jotta Harryn liikuntapolku ei olisi yksitoikkoinen, mahtuu siihen myös 25 vuoden vammaisurheiluohjaamisen ja vastuunkannon työ seurassamme.

Ollessani varapuheenjohtaja seurassamme etsi Vantaan Kehitysvammaisten Tuki ry seuraa Vantaalta, joka ottaisi sateenvarjonsa alle ryhmän sählystä innostuneita kehitysvammaisia liikkujia. No, nostin kokouksessa lapasen ylös, jotta kokeillaan rohkeasti, ja järjestin muutaman pelikerhotapaamisen jälkeen liikunnallisen leirin Kisakeskuksessa. Sillä tiellä ollaan yhä, ja olen saanut tehdä heidän kanssaan vapaaehtoista ohjaustyötä niin seuratasolla kuin myöhemmin myös kahden olympiadin ajan kehitysvammaisten Special Olympics Finland -maajoukkueen valmennus- ja johtotehtävissä. Tämän projektin alulle laittoi oikeastaan seuramme pelaajista koostunut ryhmä, joka pyysi minua selvittämään silloisesta Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU:sta (nyk. Suomen Paralympiakomitea) mahdollisuutta perustaa maajoukkue Suomelle. No, siitä taas sain kipinän neuvotella asiasta liiton kanssa. Homma lähti vireille merkittävällä omarahoitusajatuksella, jonka jälkeen liitto satsasi myös leirityksiin pääasiassa Pajulahden urheiluopistolla. Tämän myötä polkuni kulki aina kotimaan kisajärjestelyjen kautta maailmankisoihin asti. Niistä haluan nostaa korkeimmalle upeat menestykset maailmankisoissa 2013 Koreassa ja 2017 Itävallassa, joissa kummassakin toimme joukkueena Suomelle kultaiset mitalit – hyvä Suomi!

Vaikka oma urani päättyy nyt tässä vammaisurheilutoiminnassa tähän kevääseen, koen tehneeni omalta osaltani yhteiskunnalle suuren panostuksen liikunnan vapaaehtoistekijänä. Tästä uskallan olla myös ylpeä. On myös ilo ottaa kiinni Itä-Hakkilan kilvan jo pariin kertaan toistuneesta videointi- ja somekampanjasta, joka kantaa nimeä Mä oon niin ylpee I-HK:sta. Kampanjassa seuran eri lajiedustajat ja vapaaehtoiset pääsevät videoihin mukaan tuomaan omaa ylpeyden kuvaa seurastamme.

Kiitoksena kaikille pelaajille järjestin heille vielä Urheiluopistolla kauden päätteeksi leirivuorokauden, jossa pelaillaan, nautitaan yhdessäolosta, kisataan pikku olympialaiset sekä ollaan vaan ja nautitaan hetkestä.

Yhteisöllisyyttä ja vastuuta liiton luottamustehtävissä

Seuraava iso askel elämässä koitti seurajohtamisen jälkeen melko pian, kun minua esitettiin ja tulin valituksi luottamustehtävään TUL:n liittohallitukseen liittokokouskaudelle 2019-2022. Sen myötä tulin valituksi myös TUL:n tasa-arvovaliokuntaan, jossa vastuulleni tuli puheenjohtajan rooli. Vastuullisia luottamustehtäviä kumpainenkin, joissa on ollut suuri kunnia ja etuoikeus saada edustaa ja tehdä työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämistyössä.

Yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus liitossa ovat korostuneet myös useilla TUL-leireillä, joissa roolini on usein liittynyt huoltoon ja logistiikkaan. Huikeita hetkiä olen kokenut erityisesti liittojuhlaleireillä, kun olen nähnyt nuorten leiriläisten riemun, kun valmistelutyö on tehty ja kaikki toimii. Leirien myötä olen saanut paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa onkin ollut kiva jakaa näitä leirimuisteloita. Kuten kaikessa, tässäkin on koulutus tärkeässä roolissa- TUL onkin tarjonnut vuosikymmenten ajan laadukasta ohjaajakoulutusta, joka sitten on jalkautunut leireillä laadukkaaksi, elämykselliseksi ja turvalliseksi kokonaisuudeksi.

Liikuntapoluilla eteenpäin

Kiitos, kun  jaksoitte lukea tähän asti taivaltani liikuntapolulla! Haluan vielä todeta kiitokset jo tässä hetkessä , että olen saanut edustaa kasvattajaseuraani jo 50 vuotta ja saanut samalla nähdä kattojärjestömme TUL:n jäsenseurassa liikunnan suuren merkityksen suomalaisessa yhteiskunnassa niin monelta eri askelmalta. Olen kiitollinen kaikesta tähän hetkeen saakka hyvien ihmisten parissa koetusta.

Liikunnallinen matkani jatkukoon niin omissa harrastuksissani kuin ehkä myös hieman enemmän katsomoidenkin puolella toisia urheilijoita kannustaen.

Seuratasolla juhlistetaan seuran ja kyläyhteisön yhteisissä tapahtumissa kahvikupposten merkeissä kuluvan kesäkauden aikana liikuntavuosiani Itä-Hakkilan kilvassa – hyvä meidän seura, on vain yksi I-HK!

Vaikka itse toteankin, on sykähdyttävää ja jopa itsekin asioita pohtiessa hengästyttävää, kuinka suuren määrän olen ehtinyt toimia vapaaehtoistyössä oman peliurani jälkeisessä ajassa hyvin laajalla toimintakentällä. Nyt jo kelpaa omalle olkapäällekin taputtaa ja kiittää itseään tehdystä työstä.

Me-henki on laajan ja pitkäjänteisen toiminnan kivijalka kaikessa tekemisessä niin seura- kuin liittotasonkin tehtävissä. Se kantaa pitkälle, antaa voimaa, jaksamista, ystäviä, tasa-arvoisuutta, yhdenvertaisuutta ja meille kaikille tärkeää yhteenkuuluvuutta. Juuri näiden arvojen vuoksi olen viihtynyt hyvin tämän ajan Itä-Hakkilan kilvassa, ja seura kulkee jatkossakin vahvasti matkassani liikuntapoluillani.

Hyvää kevään aikaa ja tulevaa kesää ja iloisia liikuntahetkiä meille kaikille!

Harry Seidler

Itä-Hakkilan Kilpa ry
Tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.