Riemuleiristä opinnäytetyö Lapin Urheiluopistoon

29.07.2021

Lapset Riemuleirillä jonossa ulkona. Pelitilanne kesken.

Riemuleiri on myös mahdollisuus suorittaa opinnäytetöitä.

”Ensimmäistä kertaa meillä on opiskelija Lapin Urheiluopisto SantaSportista”, kertoo TUL:n nuorisovastaava Jarkko Tenkula.

”Uusien ja osaavien ihmisten mukaan tulo lisää ajatusten ja kokemusten vaihtoa. Oppiminen ja osaaminen lisääntyy kaikilla. Vähän sellainen win-win –tilanne”, painottaa Tenkula.

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Riikka Tuovinen, 36-vuotias ja kasvattajaseurani on Mynämäen Toverit. Tällä hetkellä opiskelen liikuntaneuvojaksi opintojen ollessa puolivälissä.

Mistä tiesit hakeutua Riemuleirille?
Leirielämä on lapsuudesta lähtien ollut osa omaa elämää. Äitini on entinen kilpapyöräilijä ja TUL-aktiivi, joten erilaiset leirit ja TUL-tapahtumat tulivat tutuksi jo lapsena. Olen kulkenut aika perinteisen reitin leiriläisestä apuohjaajaksi ja sitten ohjaajaksi. Monenlaiset talkoot ja ryhmät on tulleet tutuksi. Se, että olen tässä ja nyt johtunee myös tuttavapiiristäni ja halusta toimia oikean tapahtuman parissa.

Olet suorittamassa liikuntatapahtuman järjestämisen näyttöä. Miten on sujunut?
Kivasti on mennyt. Lapset ovat ennakkoluulottomasti mukana on kyseessä sitten rivitanssi tai hoppupallo. Ohjaajat ovat osaavia ja auttavaisia, sekä tietenkin muistot kisiksestä lapsuusvuosilta tulevat varhaisina muistikuvina mieleen. Joo, ihan kivasti on mennyt.

No mikäs on varhaisin muistikuva tai mieleen painautuvin muisto Kisiksestä?
No kyllähän niitä mieleen tulee joitakin, mutta eilen uimarannalla ollessamme valvomassa lasten uintia, niin muistan Pohjantähtileirillä suorittaneeni joskus 90-luvulla hylje-uintimerkin noissa samoissa vesissä.

Terveisit opiskelijatovereille
Kannattaa tarttua uusiin ja ehkä oudompiinkin haasteisiin sata lasissa. Ne voivat tuoda uusia mahdollisuuksia, antavat uusia kokemuksia ja saattavat avata uusia portteja uuteen maailmaan.

Tapahtuma-ala on ollut suurten haasteiden edessä viimeisen vuoden ajan. Olet kuitenkin tapahtumapuolelle opiskelemassa. Missä tunnelmissa?
Ihan hyvissä tunnelmissa. Toivon kuitenkin, että lasten ja nuorten tapahtumista pidetään viimeiseen asti kiinni ja annetaan lasten harrastaa niin seuroissa kuin vähän isommissakin tapahtumissa. Ihan vaikka niin kuin täällä Riemuleirillä.

Riemuleiri jatkuu perjantaihin saakka. Ohjelmassa on vielä loppuviikoksi sportin lisäksi iltanuotio ilman avotulta, lättybuffa, disco ja olympialaiset. Leireilyt eivät suinkaan lopu tähän, vaan jatkuvat Pajulahdessa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.