Mestaripainijoita, painin ystäviä ja mukavaa yhdessäoloa

Sunnuntaina 25.7.2021 järjestettiin lämminhenkinen tilaisuus, jonka järjestämisvastuusta vastasi piimäperäläinen Osmo Hekkala, entinen suomalainen raskaan sarjan painija, joka on myös ollut TUL:n varapuheenjohtajana sekä TUL Oulun piirin toiminnanjohtajana ja piirin puheenjohtajana. Seelarissa Oulun työväen pursiseuran juhlatilaan kokoontui 45 pohjoisen mestaripainijaa sekä muita kutsuvieraita ja TUL Oulun ja Lapin piirien edustajia ”tyttöystävineen”, kuten kutsussakin mainittiin. Iloinen puheensorina ja jälleennäkemisen riemu oli kuultavissa ja aistittavissa pursiseuran salissa.
Avausmusiikista vastasi haitaria soitellen Pertti Haipola, joka sai kaverikseen laulamaan Mikko Rannan. Kuulimme myös Hannu Tarvaksen lausumana raskaansarjan runoja, jotka saivat vieraat jopa ääneen hymyilemään.
Tilaisuuden ehdoton juhlavieras ja TUL:n juhlamitalin saaja oli Eino Grön. Hän on muuten ainoa painija, joka on selättänyt maailmanmestarin, kertoi painiliittoa edustanut Hannu Kiminkinen. Grönin Eikka kertoi omasta paini- ja TUL-ajoistaan mukavalla tavalla ja lauloi myös yhden kappaleen Oulun Tarmon tanssiryhmän Pohjan Akkojen toiveesta, jotka esittivät heti tilaisuuden alkuun oman tanssiesityksen.
Haaparantalainen kaksikielinen Tomas Johansson huomioitiin myös TUL:n 100-vuotisjuhlamitalilla, koska hän on tuonut TUL-seuroihin painin opastusta sekä painijoitakin ”Hapitsun” puolelta. Tomas voitti omalla painiurallaan maailmanmestaruuden 1986 sekä olympiapronssia 1988 ja hopeaa 1992. Sen jälkeen painin raskasta sarjaa hallitsi pitkään Karelin.
Valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen toi sosiaali-ja terveysministeri Hanna Sarkkinen, joka pitämässään puheessa korosti liikkumisen ja liikunnan merkitystä korostaen seuratoiminnnassa tehtävää vapaaehtoistyötä, unohtamatta huippu-urheilua. Hallitusohjelmassa määritellään mm. seuroille kohdennettua korona-ajan avustusta, jotta harrastaminen mahdollistetaan myös pandemia-aikana ja sen jälkeen.
Oulun kaupungin tervehdyksen toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä, painijan vaimo itsekin, joten tervehdyspuhekin piti sisällään painin maailmaan liittyviä asioita, kuten esim. nallepaini.
Urheiluseura Muhoksen Voitto on tehnyt toiminnastaan historiajulkaisun, jonka seura-aktiivit luovuttivat painiliiton edustaja Hannu Kiminkiselle pitkäaikaisesta yhteistyöstä painin eteen.
Lopuksi juotiin kaffeet pikku suolaisen ja makean kanssa, josta kiitos TUL Oulun piirille sekä Koffikin väelle tarjoilusta.
Paikalla olleena (kutsuttuna)
TUL Lapin piirin toiminnanjohtaja
Pirkko PehkoneN