Rytmisen voimistelun SM-kisoista kultaa ja hopeaa Turun Pyrkivälle
09.12.2022
Teksti: Saija Tähtinen
Rytmisen voimistelun SM-kilpailut pidettiin lauantaina 26.11.2022 Espoossa. Turun Pyrkivän joukkue Alita saavutti nuorten sarjassa upeasti SM-kultaa! Joukkueessa voimistelivat Hilma Helenius, Matilda Iacovone, Lumi Lähteenmäki, Emilia Makarov ja Lumi Mäkinen.
”Olemme onnellisia ensimmäisestä SM-mitallista! Vaikka aina on parannettavaa, on hienoa viedä mestaruus kotiin”, joukkue kommentoi Suomen Voimisteluliiton tiedotteessa.
Alitan voimistelijat ovat syntyneet vuosina 2008 ja 2009. Suomen mestaruus oli yksi joukkueen suurista unelmista ja tavoitteista, joka nyt toteutui ja palkitsi joukkueen aherruksen. Nyt Team Alita on tavoittelemassa seuraavaa päämäärää, nuorten EM-kilpailuja. Karsinnat käydään Helsingissä helmikuussa 2023.
Samassa SM-kilpailussa Turun Pyrkivällä oli edustus myös nuorten duo/trio -kilpailussa. Duo Lumi Lähteenmäki / Lumi Mäkinen saavutti SM-hopeaa heti SM-kultakilpailun jälkeen.
”Lähdimme tekemään omaa parastamme, vaikka adrenaliinit olivat korkealla joukkuekullan jälkeen. Aikaa duosuorituksen valmistautumiseen ei juurikaan ollut. Ehkä joukkuekulta siivitti meidät hopealle”, kertoivat Lumit tunnelmistaan.
Team Alitaa ja duoa valmentavat Anna Glazkova, Selma Smolander ja Adele Aalto.