Tampereen Sisun juniorirytmiset ottivat Suomen mestaruudet yksilöissä ja duossa
17.11.2023
Anastasia Rogozhina otti kultaa yksilökisan neliottelussa, vanteessa, pallossa ja keiloissa sekä hopeaa nauhassa.
Duoissa kultaa voimistelivat Olivia Kuitunen ja Roosa Saarinen. Sisu menestys täydentyi duokisan pronssilla, jonka saavuttivat Hilla Keskinen ja Kristiina Alatalo.
Rogozhina voimisteli puhtaat ja vaikuttavat sarjat neliottelun ennätyspisteillään 117,217. Hän päätti juniorivuotensa kansainvälisen tason suorituksin. ”Kilpailupäivä oli hauska ja onnistunut. Olen todella onnellinen, että tekemäni työ tuotti toivomani kilpailusuoritukset. Esitin parasta voimisteluani”, summaa Anastasia.
Vuodenvaihteessa Anastasia siirtyy aikuisten sarjaan, jossa teknisiä elementtejä saa esittää neljänneksen enemmän kuin junioreissa. Valmentaja Jouki Tikkanen kertoo, että koska ohjelmien kesto ei kuitenkaan pitene, täytyy erityisesti tempoa saada lisää.
Sisun duot olivat yllättyneitä hyvästä sijoituksestaan, koska eivät lähteneet kisaan kultamitalisuosikkeina. Muut mitalit tuntuivat etukäteen mahdollisilta saavuttaa. Kaikki duomitalistit kertoivat, että hyvä tulos yllätti, mutta mitalit pyörivät mielissä, kun SM-kisaan valmistauduttiin. ”Olimme tehneet paljon työtä, joten menimme kisaan varmoin mielin”, sanovat voimistelijat.
SM-mitalistit duojen kisassa. Kuvassa vasemmalta: Roosa Saarinen, Olivia Kuitunen, Hilla Keskinen ja Kristiina Alatalo.
Rogozhinan ja duojen valmentajana toimii Jouki Tikkanen, joka on myös Rogozhinan koreografi. Duojen koreografi on Eveliina Rajajärvi.
Junioreiden SM-kilpailun tuloksia:
Yksilöt, neliottelu:
- Anastasia Rogozhina, Tampereen Sisu, 117,217 pistettä
- Aino Törmänen, Olarin Voimistelijat, 110,917
- Emilia Kärkkäinen, Olarin Voimistelijat, 106,150
- Aada Kangas, Jyväskylän Voimistelijat, 104,449
- Saga Jekunen, Jyväskylän Voimistelijat, 102,484
Yhteensä 31 voimistelijaa
Duot, kaksiottelu:
- Olivia Kuitunen ja Roosa Saarinen, Tampereen Sisu, 43,517 pistettä
- Elli Hämäläinen ja Linda Österholm, Turun Urheiluliitto, 41,884
- Hilla Keskinen ja Kristiina Alatalo, Tampereen Sisu, 40,543
- Amanda Äänismaa ja Kiira Kulmala, Elise Gymnastics, 40,017
- Kaisla Kvick ja Linda Lehto, Jyväskylän Voimistelijat, 39,049
Yhteensä 12 duoa