Turun Uimareiden joukkueet viikonloppuna Impivaarassa seurajoukkueiden PM-kisoissa

03.10.2018

Naiset lähtevät tavoittelemaan syksyllä kovasti kansainvälisiin peleihin panostaneella joukkueellaan tosissaan pohjoismaiden mestaruutta. Muutaman viikon takaa taskussa on Sveitsin turnauksen voitto ja edellisviikolla joukkue osallistui Prahassa pelattuun seurajoukkueiden EU Nations -turnaukseen, jossa toisistaan mittaa ottavat Euroopan parhaat amatöörijoukkueet.

Kahdeksan joukkueen turnauksessa turkulaiset ottivat komean neljännen sijan eikä pronssitkaan jääneet kauas, serbialaiset olivat maalin parempia pronssipelissä. Joukkue hävisi selvästi vain koko turnauksen voittaneelle Liverpoolin joukkueelle välierässä, muuten saldona oli kaksi yhden maalin tappiota, yksi tasapeli ja yksi selvä voitto. Turun Uimarit sijoittui kolmesta pohjoismaisesta joukkueesta parhaiten, joten lähtökohdat PM-turnaukseen ovat hyvät.

Naisten turnaus tulee olemaan kovatasoinen ja viime vuoden hopeamitalien kirkastaminen ei ole helppoa. Viime vuoden voittaja Järfalla sekä tanskalainen HSK tulevat tarjoamaan emännille kovan vastuksen. Tanskalaisten riveissä on Euroopan tasolla kovia yksilöitä. Turun Uimareiden naiset TU:n nuoremmat pelaajat muutamalla vahvistuksella muodostavat oman joukkueen ja tulevat näin saamaan arvokasta kokemusta todella kovista vastustajista. Naisten joukkueita on mukana viisi.

Miesten sarjasta odotetaan myös kovatasoista. Joukkueita on seitsemän ja ne on jaettu kahteen lohkoon. Mukana on kotimaan joukkueista Turun Uimareiden lisäksi viime kauden mestari Espoon Cetus sekä pronssimitalisti Kuhat. TU miesten päävalmentajana toimii tällä kaudella joukkueen moni vuotinen avainpelaaja Raul Perian, viimeiset vuodet miehiä luotsannut Mika Wikström keskittyy tällä kaudella naisten joukkueeseen. PM-kisoissa miesten peliä luotsaa Karri Kukkonen Perianin hypätessä altaaseen.

TU:n miesten joukkue on lähtenyt syksyyn matalammalla profiililla kuin naiset, mutta harjoittelu on valmentajan mukaan sujunut hyvin. Joukkueen vähimmäistavoite on PM-kisoista mitalisija, mutta vain mestaruus tulee olemaan saavutus johon voidaan olla täysin tyytyväisiä. Joukkue toivoo saavansa PM-kisoista kovia kansainvälisiä pelejä ja kotiallas on hyvä paikka hakea menestystä. Miesten sarjassa ennakkoon kovin vastus tulee tanskalaisesta viime vuoden PM-voittajasta Vikasta. Myös ruotsalainen Policen on varsin mielenkiintoinen ryhmä, sillä joukkueessa pelaa useammankin kansalaisuuden pelaajia.

PM-kisojen ohjelma tulee löytymään seuran sivuilta sekä facebook-sivuilta. Otteluseurannat reaaliajassa tulevat tuttuun tapaan myös Torneopaliin, josta voi myös tarkastaa otteluohjelman. Tällä hetkellä otteluohjelma ei vielä ole lopullinen.

Teksti: Turun Uimarit