Turun Uimareiden vesipallonaiset runkosarjan voittoon

Naisten vesipallon SM-runkosarja saatiin päätökseen viikonloppuna. Ihan helpolla ei tämän vuoden lopullinen runkosarjan taulukko muotoutunut vaan apuun tarvittiin Urheilun oikeusturvalautakuntaakin. Lopullinen sarjataulukko onneksi vastasi altaassakin aikaan saatua ja näin lopputulos oli urheilullisesti reilu.

Runkosarjan voiton vei jo neljännen kerran peräkkäin Turun Uimarit vahvan alkukauden siivittämänä. Ainoat tappiot sarjassa se koki viime vuoden finaalivastustajalleen ja kauden etukäteisasetelmissakin vahvimmaksi arvioidulle Uinti Tampereelle. Joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa ja TU:n ja UiTa:n keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 2-2.

Välierässä TU saa vastaansa runkosarjassa ilman pisteitä jääneen Porin Sentterit. Asetelma 29.3. ja 30.3. (tarvittaessa 31.3) pelattaviin välieriin näyttäisi olevan TU:n puolella, pystyiväthän porilaiset tekemään runkosarjan keskinäisissä otteluissa yhteensä vain 12 maalia. Toisaalta yhden viikonlopun aikana pelattava välieräsarja paras kolmesta -menetelmällä on aika haavoittuvainen esimerkiksi sairastumisten vuoksi.

Toinen välierä UiTa-Cetus onkin ennakkoon tiukempi. Keskinäisistä otteluista UiTa voitti kolme, Cetus yhden. UiTan voitot tulivat kuitenkin vain yhden ja kahden maalin eroilla. UiTa sai tähän välieräpariin kotiedun ja on edelleen TU:n valmentajan Mika Wikströmin papereissa suurin mestarisuosikki. Joukkue on sarjan ylivoimaisesti kokenein ja joukkueen otteet ovat parantuneet odotetusti koko ajan kauden edetessä. Tamperelaisten riveissä pelaa myös Jyväskylän Saukkojen pelaajia ja sen joukkuepeli paranee peli peliltä kun pelaajat oppivat pelaamaan paremmin yhdessä.

Turun Uimareiden nuori joukkue on kehittynyt kauden aikana ja nähtäväksi jää mihin asti se riittää kun tosi pelit alkavat. Puolustuspeli on toiminut mallikkaasti ja joukkue päästi runkosarjan kahdessatoissa ottelussaan ylivoimaisesti vähiten maaleja eli 65. Joukkueen maalinteko on ollut ilahduttavan monen pelaajan harteilla ja ratkaisijoita on tarvittaessa löytynyt laajalta rintamalta. Joukkue aikoo puolustaa mestaruuspyttyään loppuun asti taistellen.

Välierien aikataulu (paras kolmesta)

29.3. kello 19:30 Impivaara: TU – Sentterit
30.3. (kellonaika vielä avoin) Impivaara: TU – Sentterit
(tarvittaessa 3. peli sunnuntaina 31.3. Porissa)

Uimaliiton vesipallon tulospalvelu

Teksti ja kuvat: Turun Uimarit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.