Veeti Savolainen porhalsi 3000 alle 10 minuutin

14.08.2022

Kuopion Vehmersalmen kenttä heräsi unestaan, kun Leppävirran Urheilijat järjestivät avoimet TUL:n perinnekentän mestaruuskilpailut yleisurheilussa.

Osanottomäärään oli vaikutusta kovilla ukkospuuskilla, jotka riehuivat Keski- Suomen alueella.

Kuitenkin kilpailuit saatiin viedä kohtuullisessa säässä läpi.

Veeti Savolainen tuli juoksemaan ennätystään 3000m- tavoite on juosta 9,20 Keravan Urheilijoiden Savolainen sanoi, ennen juoksun alkua.

Aivan ennätykseen hän ei päässyt, mutta aika 9,58,1 on kova M17 sarjaan.

Muutenkin kivituhka kentällä ei ollut kovinkaan suurta vaikutusta juoksutuloksiin, koska monta henkilökohtaista ennätystä syntyi ja kauden parhaita tuloksia.

Miesten sarjassa Maaningan Mahdin Juuso Kuosma juoksi toiseksi parhaan ajan 11.22,2. Keravan Urheilijoiden Sampsa Savolainen sai ajan 11.54,3

Leppävirran Urheilijoiden 11v Onni Holopainen kipitti 400 metrillä ennätyksensä 1.17,5 ja kiekko kaarsi myös ennätykseen 19,22

Aino Holopainen ei jäänyt veljejään huononmaksi 400 metriä meni omaan ennätykseen 1.38,5 T9 sarjaan.

Kisoissa oli mukana muutamia MM mitalisteja. M85 sarjan tuore maailman mestari  Kaarle Tuovinen Kuopion Reippaasta heitti kiekkoa 27,73

Mukaan kisaan tuli Aikuisurheiluliiton puheenjohtaja Reijo Häyrinen. – särjin MM kisoissa akillesjännettä, niin heitän kiekon ja kuulan, ilman vauhtia. MM kisoista sain 10 ottelussa hopeaa ja lyhyissä aidoissa pronssia, kertoi Häyrinen. Ja hyvin lensi kiekko ilman vauhtiakin 29,92 ja kuula 9,77 M65 sarjaan.

Mäntylahden Vedon Hannu Kuosmanen voitti M60 sarjan 3000 metriä ajalla 12,21,8 ja 400 metriä meni aikaan 1.21,7

Kovaa meni Kuopion Reippaan M75 sarjan Olavi Miettinen , 400 metrin aika oli 1.18,6

Päivän iloisempia mestareita olivat 3000m kävelijät.

Esbo FI edustava Tiina Stenvall teki N55 sarjaan ajan 20.18,6. Iisalmen Visan Paula Kauppinen- Roivainen voitti N45 sarjan kävelyn ajalla 25,29,0- olin MM kisoissa sarjani viimeinen, mutta en saanut yhtään huomautusta, ja nyt tuntuu kivalta olla Työväen Urheiluliiton mestari, iloitsi Kauppinen- Roivainen, 

Avoimet TUL:n mestaruuskilpailut Perinnekentällä Kuopion Vehmersalmi 23.7.2022 
M 3000m1 Juuso Kuosma MaaningM  11.22,2, ja 2 Sampsa Savolainen KeravU 11.54,3
M17 3000m 1  Veeti Savolainen KeravU  9.58,1
P11 400m 1 Onni Holopainen LeppävU 1.17,5
P11 kiekko 1 Onni Holopainen LeppävU 19,22
P11 kuula 1 Onni Holopainen LeppävU  5,69
M85 kiekko 1 Kaarle Tuovinen KuopR 27,73
M75  400m 1 Olavi Miettinen KuopR  1.18,6 
M75 kiekko 1 Raimo Kilpeläinen  LeppävU 25,76
M75 kuula 1 Raimo Kilpeläinen LeppävU 7,48
M65 kiekko 1 Reijo Häyrinen JyväskKU 29,92 ja 2 Jorma Rajakannas LeppävU 24,94
M65 kuula 1  Reijo Häyrinen JyväskKU 9,77
M60 400m 1 Hannu Kuosmanen MäntylV 1.21,7
M60 kiekko 1 Ari Rämänen JoensK 22,79
M60 3000m 1 Hannu Kuosmanen MäntylV 12.21,8
M55 kiekko 1 Pekka Heiskanen RauhalRR 28,79
M65 kuula 1  Pekka Heiskanen RauhalRR 8,58
M45 kiekko 1 Sami Holopainen LeppävU 21,20
M45 kuula 1  Sami Holopainen LeppävU 8,88
T9 400m 1  Aino Holopainen LeppävU 1.38,5
T9 kuula 1  Aino Holopainen LeppävU 4,15
T9 kiekko 1 Aino Holopainen LeppävU 11,18.
N55 3000m kävely 1 Tiina Stenvall EsboIF 20.18,6
N45 3000m kävely  1 Paula Kauppinen- Roivainen IisalmV 25,29,0