Veteraanien kulttuurikatselmus järjestettiin Turussa

18.11.2019

Veteraanien kulttuurikatselmus järjestettiin Turussa kuluneena viikonloppuna 16. – 17.11. Katselmuksen pitopaikkana toimi Turun konservatorio, jossa järjestettiin kaikki tapahtuman päälajit: tanssilajit, musiikkilajit ja näyttämötaiteen lajit, sekä kulttuurikatselmuksen loppunäytös. Katselmuslajit esiintyivät lauantaina 16.11. ja sunnuntaina 17.11. järjestettiin lauantain esitysten pohjalta koottu loppunäytös konservatorion Sigyn-salissa.

Kulttuurikatselmuksen toteuttamisessa olivat mukana TUL, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Eläkeläiset ry, Suomen Työväen Musiikkiliitto ja Työväen Näyttämöiden Liitto. Tapahtuma olikin avoin kaikille mainittujen järjestöjen 55-vuotta täyttäneille jäsenille, mikä osaltaan selittää suurta osallistujamäärää.

Viikonloppu täynnä upeita esityksiä

Lauantain lajiesitykset, ja viikonloppu kokonaisuutenaan, keräsivät laajasti kiitosta osallistujien ja järjestävien tahojen keskuudessa.

– Eilisen esitykset olivat aivan upeita! Olin täällä eilen koordinoimassa päivän kulkua ja ainakin itselle jäi sellanen tunne, että kaikki meni hyvin, Maritta Suojanen TUL:n Varsinais-Suomen piirin veteraanijaostosta kommentoi.

– Katselmuksen taso on ollut todella laadukas. Itselle koskettavimpia esityksiä viikonlopun aikana ovat olleet yksinlausunnat. Niissä niin sanotusti kilometrit kuuluvat ja näkyvät, kun seniorit kertovat varsin omakohtaisiakin tarinoita elämänsä varrelta, Mikko Väänänen Työväen Näyttämöiden Liitosta kertoi.

Kulttuurikatselmuksen merkitys

Kulttuurikatselmus nauttii senioriosallistujien keskuudessa suurta suosiota. Tähän vaikuttaa voimakkaasti komeiden esitysten lisäksi myös se, että katselmus aktivoi osallistujia ja tarjoaa mielekästä tekemistä esiintyvien ryhmien jäsenille lukuisten harjoitusten ja itse katselmusesitysten myötä.

– Veteraani-ikäisille toimijoille tällaisilla viikonlopuilla on ihan hirvittävän iso merkitys. Tällainen tavoitteellinen toiminta aktivoi ihmisiä toimimaan ja ehkäisee sitä sohvan pohjalle jumiutumista äärimmäisen tehokkaasti, Suojanen kertoo.

– Koen, että nämä kulttuurikatselmukset ovat sellaisia kahden vuoden työn huipentumia. Ryhmät panostavat todella paljon näihin esityksiin ja parin vuoden välein järjestettävät katselmukset kokoavat aktiiviset seniorit eri puolilta Suomea yhteen. Aiemminhan nämä katselmukset tunnettiin kilpailuna, joka kyllä edelleen heijastuu ainakin meidän ryhmien toimintaan ihan selvästi, Marja Raitoharju Eläkkeensaajien Keskusliitolta naurahtaa.

Tapahtuman järjestämisestä oli vastuussa TUL:n Varsinais-Suomen piiri. Valtakunnalliseen työryhmään kuuluivat Eeva Kurki TUL veteraanijaosto pj., Irja Appelroth TUL veteraanijaosto, Sanna Mari Holma STM, Mikko Väänänen TNL, Marja Raitoharju EKL, Tiina Rajala Eläkeläiset ry sekä paikallisen järjestäjän TUL:n Varsinais-Suomen piirin veteraanijaoston pj. Marita Suojanen ja toiminnanjohtaja Kimmo Kamppila.

Lue lisää tapahtumasta täältä! >>

Veteraanien kulttuurikatselmus järjestetään seuraavan kerran vuonna 2021, jolloin tapahtuma pidetään Kotkassa.