Veteraanijaoston perinteiset pakkasjuhlat 17.1. Puistokulmassa

31.01.2018

Jaakko Vastamäki avasi tilaisuuden ja kertoi lyhyesti kaudesta 2017 sekä avasi tulevan kauden tapahtumia. Tilaisuudessa esiintyi Eevi Kaasinen lausuen Viidan runoja ja kertoi, miten Lauri Viita on vaikuttanut hänen elämänsä eri vaiheissa. Esiintymässä oli myös monikansallisen lapsiryhmän kolme lasta, jotka lauloivat suomen kielellä. Ryhmän muut lapset olivat koulussa.

TUL:n varapuheenjohtaja Riku Ahola kertoi TUL:n tulevista 100-vuotisjuhlista vuonna 2019 sekä lyhyen, mutta selkeän tilannekatsauksen TUL:n nykytilanteesta sekä tulevaisuuden tavoitteista. Lopuksi Hanna Jokela lausui runoja Jenni Haukion toimittamasta kirjasta ”Katso pohjoista taivasta”, joka oli vuoden 2017 myydyin kirja.

Tilaisuudessa oli myös arpajaiset, joiden tuoton Veteraanijaosto käyttää tulevissa tapahtumissa. Päätteeksi kahvit suolaisen piirakan ja makean kakkupalan kera.

Parituntinen yhteinen tilaisuus mahdollisti tavata vanhoja tuttuja sekä vaihtaa kuulumisia. Seuraava yhteinen tilaisuus on joko Aprilliristeily huhtikuun alussa tai virkistysloma Haapsaluun puolivälissä huhtikuuta.

Kiitos kaikille mukana olleille ja esiintyjille!

Teksti: Paula Kaunismäki