Elämyksiä Pajulahdesta kesäleirillä

11.08.2021

Pajulajden seikkailupuistossa. Lapset ovat pukemassa valjaita oranssit kypärät päässä pienell sillalla.

Käynnistimme uudenlaisen yhteistyön Liikuntakeskus Pajulahden kanssa järjestämällä yhteistyössä veloituksettoman nuorten liikunnallisen monilajileirin. Leirille pääsi mukaan kaksikymmentä nuorta ympäri Suomen. Valtaosa osallistujista saapui eteläisestä Suomesta. Leiriläiset harrastavat vapaa-ajallaan useita eri lajeja mm. jalkapalloa, kyykkää, pesäpalloa ja yleisurheilua. Tämän leirin tarkoituksena oli tarjota leiriläisille elämyksiä liikunnasta ja päästä kokeilemaan vieraampia lajeja.

Perjantain kohokohdaksi muodostui megatwister ja lightpoi-valot. Leiriläiset olivat notkeita ja taitavia molemmissa kokeiluissa. Siinä sielun silmillä näki liittojuhlan kenttäohjelman lightpoi-valo-ohjelman. Perjantain iltapalat nautittiin rannalla innokkaimpien pulahtaessa ennen sitä Iso-Kukkasen aaltoihin.

Aurinkoinen sää helli leiriläisiä vielä lauantaiaamuna, mutta puolen päivän jälkeen taivas synkistyi ja vesisade alkoi. Se ei leiriläisiä haitannut, sillä ohjelmahan eli tilanteen mukaan. Geokätkeily koukutti osallistujia, jonka jälkeen otettiin ainakin kymmenen mailapelin pallot haltuun. Tarjolla oli tennistä, sulista, pingistä, speedmintonia, pickleballia ja vaikka mitä. Siinä tuli hiki väkisinkin. Mailapelisession jälkeen leiriläiset laittoivat räpylät jalkaan ja sukelsivat altaaseen.

Lauantain iltaohjelman muutti sade. Lättykekkerit piti peruuttaa, sillä laavulla paistaminen osoittautui mahdottomaksi teoksi. Sen sijaan leiriläiset löisivät itsestään herkän, iloisen ja taiteellisen puolen. Iltaa vietettiin mm. onnenpyörän ja pantomiimin parissa. Välillä piirrettiin ja arvailtiin Disneyn klassikko -elokuvia. Oli kiva huomata leiriläisten rohkaistuneen heittäytymään porukan edessä. Se kertoo paljon leirin hengestä.

Päätöspäivän aikana onneksi sade taukosi aamuohjelman ajaksi ja leiriläiset pääsivät nauttimaan Suomen toiseksi suurimman seikkailupuiston radoista. Pajulahden rata ei ollut tuttu entuudestaan kovin monelle leiriläiselle, joten voimaa, uskallusta ja kokemusta tuli upeisiin Catmandoo -leirireppuihin mukaan.

Vielä jäi paljon kokematta ja tekemättä. Leiriläiset toivoivat ohjelmaan jatkossa mukaan mm. jousiammuntaa ja seinäkiipeilyä. Ehkä näitä lajeja päästään kokeilemaan seuraavilla yhteisillä leireillä Pajulahdessa.

Leireilyt jatkuvat elämyksellisillä leireille syksyn aikana Piispalassa, Sauvossa ja Seinäjoella.