Nuoret päättäjät – TULevaisuuden tekijät

25.11.2019

TUL:n Seurapäiville Tampereelle olivat saapuneet Nuorista päättäjistä kertomaan Maiju Salonen, Taija Luoma ja Nea Kunto. Kolmikko avasi Seurapäivien osallistujille Nuorten päättäjien toimintaa hieman yleisemmin, YOUAca-projektin toimintaa sekä tulevia hankkeita. Oman osuutensa jälkeen Nuorten päättäjien tehokolmikko istutettiin vastailemaan jo mainittuja aiheita käsittelevien kysymysten lisäksi kysymyksiin myös omasta Nuoret päättäjät -taustastaan.

Miten päädyitte mukaan TUL:n ja Nuorten päättäjien toimintaan?

– Itselläni on varsin sellainen perinteinen polku mukaan toimintaan. Äiti on aina ollut aktiivisesti mukana toiminnassa, niin hänen jalanjäljissään seurasin mukana ensin seuratoimintaan ja hieman myöhemmin myös TUL:n toimintaan. Olen ihan pienestä pitäen käynyt leireillä ja sieltä kun hieman kasvoin, niin päätin käydä myös Nuoret päättäjät -koulutuksen ja sillä tiellä ollaan. Matkalla on tarttunut mukaan paljon uusia ystäviä, upeita kokemuksia leirien ja ulkomaan matkojen myötä, sekä tottakai erilaisia hyödyllisiä verkostoja on myös toiminnan myötä muodostunut, Salonen kertoo.

– Oma taustani on vahvasti jalkapallossa. Pelasin pienempänä ja sitten myös myöhemmin olen valmentanut ja ikään kuin sieltä suuntautunut seuratoimijan rooliin. Olen ammattiprofiililtani perus duunari ja koen, että täältä TUL:n kautta olen saanut erilaista kokemusta esimerkiksi ohjaamisesta ja vaikuttamistyöstä, kuin mitä olisin pelkästään oman ammattini kautta saanut. Erilaiset koulutukset ovat vieneet omaa osaamistani eteenpäin ja antaneet todella paljon itsevarmuutta, Luoma avaa.

–  Olin 12-vuotias, kun eksyin kavereiden kautta pelaamaan jalkapalloa Seinäjoen Sisuun. Olin ensimmäisellä leirilläni heti samana vuonna, missä Jarkko Tenkula tuli sanomaan minulle, että tekee minusta vielä jonain päivänä leiriohjaajan. Silloin en uskonut Jarkon puheita lainkaan, mutta niin vain olinkin jo parin vuoden päästä Seinäjoen liittojuhlaleirillä apuohjaajana. Koen, että olen saanut TUL:n toiminnan kautta paljon elinikäisiä ystäviä, oppinut paljon uusia asioita ja jopa oma uravalinta selkiytyi tämän toiminnan myötä. Opiskelen tällä hetkellä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, Kunto kertoo.

YOUAca – Mistä on kyse?

YOUAca on pilottihanke, jonka tavoitteena kehittää nuorten johtamistaitoja ruohonjuuritason urheilun ja liikunnan parissa. Ikähaarukka hankkeeseen valittaville henkilöille on ollut 18-29v. Suomesta hankkeeseen valittiin viisi henkilöä.

– Ensimmäinen reissu Espanjaa oli ehkä sellainen hieman teoreettisempi. Siellä vielä jollain tapaa näkyi se, että kyseessä on tosiaan pilottihanke, mutta toiminta sai kyllä erittäin hyvän startin sieltä joka tapauksessa. Keskityimme johtamistaitoihin ja niihin ominaisuuksiin, mitä johtajilta odotetaan. Seuraava leiri olikin sitten Kisakeskuksessa, jota olimme myös itsekin tekemässä. Siellä paneuduimme enemmän aktiviteetteihin ja ihmisten väliseen verkostoitumiseen, Kunto kertoo.

Hanke saa jatkoa myös tulevaisuudessa, mutta tarkemmista suunnitelmista tytöillä ei vielä ollut tietoa.

– Emme ihan varmasti vielä tiedä, että millaista ohjelmaa ensi vuodelle on ollut suunnitteilla. Huhut kuitenkin kertovat, että ensi vuoden tapaamiset järjestettäisiin Kroatiassa ja Wienissä, Luoma vihjaa.

– Lähtökohtaisesti hankkeen pohjaideana on se, että samat henkilöt olisivat hieman pidempään hankkeessa mukana. Ilmeisesti lähitulevaisuudessa on tulossa myös joitakin lisäpaikkoja per maa, mutta ainakin meillä on ollut ajatuksena jatkaa tässä myös itse pidempään, jonka uskon myös poistavan sellaista alkukankeutta, kun uusia osallistujia saapuu. Voimme ikään kuin mentoroida heitä tähän juttuun mukaan, Salonen avaa.

Winterbreak 2021

Konttaisten leirikeskuksessa järjestetään talvella 2021 Winterbreak 2021. Nuoret päättäjät ovat järjestämässä tilaisuutta, johon pyritään houkuttelemaan mukaan myös uusia nuoria.

– Lähdimme rakentamaan Winterbreak 2021 -tapahtumaa sillä idealla, että haluamme houkutella mukaan mahdollisimman paljon sellaisia nuoria, jotka eivät ole vielä TUL:n toiminnassa olleet mukana. Meitä toiminnassa mukana olevia nuoria on jonkin verran, mutta valitettavan usein me olemme samalla porukalla eri puolilla Suomea ja maailmaa liikenteessä. Haluamme varmistaa jatkuvuuden toiminnassa senkin jälkeen, kun itse kasvamme ulos tästä nuorten toiminnasta, Kunto kertoo.

– Winterbreak 2021 -tapahtumassa on luvassa yleisen hengailun ja verkostoitumisen lisäksi muun muassa laskettelua, retkiluistelua, porofarmi, saunomista, avantouintia, lumikenkäilyä ja mahdollisesti myös kylpyläkäynti. Oma kokemus on myös se, että tällaisilla leireillä tarvitaan vapaa-aikaa, että nuoret pääsevät ryhmäytymään ja tutustumaan kunnolla. Ohjatussa toiminnassa monesti keskittyminen on niin voimakkaasti siinä tekemisessä, että tutustuminen jää hieman taka-alalle, Luoma kertoo.

– Haluaisimme rakentaa tästä sellaisen vuosittaisen perinteen. Olisi hienoa, että tätä tai vastaavaa tapahtumaa järjestettäisiin myös silloin, kun itse emme ole siitä enää vastuussa, Salonen päättää.

Lue lisää YOUAca-toiminnasta täältä! >>

Katso Winterbreak2021 esittelyvideo täältä! >>