Panathlon 2019 -kunniapalkinto Kalevi Olinille

28.08.2019

Panathlon International 2019 -kunniapalkinto on myönnetty suomalaiselle professori Kalevi Olinille. Hän vastaanotti huomionosoituksen puheenjohtaja Pierre Zappellilta Espanjan Tortosassa järjestettyjen CSIT:n Maailmankisojen palkintoseremoniassa heinäkuussa. Kunniapalkinnosta kilpailivat kisoihin osallistuneet 30 maata eri puolilta maailmaa tekemiensä ehdokkaiden kesken.

Tarkoituksena oli etsiä osanottajamaiden joukosta persoonallisuus, joka on merkittävästi edistänyt omalla käytöksellään ja toiminnallaan urheilun ja liikunnan eettisiä arvoja. Aloitteen Olinin palkitsemiseksi oli tehnyt Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry.

Kalevi Olin johti Kansainvälistä Työväen Urheiluliittoa CSIT:tä vuosina 1996–2008 ja Suomen Työväen Urheiluliittoa 1995-2007. Hänen aloitteestaan CSIT:n lajikomissiot yhdistivät voimansa ja ensimmäiset järjestön maailmankisat pidettiin Italian Riminissä kesällä 2008. Järjestyksessään kuudensiin kisoihin Tortosassa osallistui yli 3 000 urheilijaa. Heiltä edellytetään amatööristatusta.

Olinin puheenjohtajakaudella CSIT:n jäsenmäärä kasvoi 3,2 miljoonasta 5,4 miljoonaan. Samalla järjestö muuttui eurooppalaisesta globaaliksi Amerikkojen, Afrikan, Kaukoidän ja useiden arabimaiden liityttyä mukaan toimintaan.

Kunniapalkintoa myönnettäessä puheenjohtaja Zappellin korosti Olinin ansioita urheilun järjestöjohtamisessa kansallisesti ja kansainvälisesti, pitkäaikaista tieteellistä tutkimusta liikuntasosiologiassa ja liikuntapolitiikassa sekä aktiivisuutta alan julkaisutoiminnassa. Eduiksi katsottiin lisäksi hänen toimintansa kansanedustajana 1995-2007 Suomen eduskunnassa ja Euroopan Neuvostossa Ranskan Strasbourgissa 2003-2007.

Panthlon on kansainvälinen liikuntajärjestö, joka on myöntänyt lisäksi vuosina 1951-2008 Kultainen Soihtu -kunniapalkintoja urheilusaavutuksista, liikunnan edistämisestä ja alan organisaatioiden johtamisesta. Näitä on myönnetty mm. KOK:n puheenjohtajista Avery Brundagelle (1972), Juan Antonio Samaranchille (1976), Jacques Roggelle (1992) sekä urheilijoista Pelelle (1996), Sergei Bubkalle (2004) ja Oscar Pistoriukselle (2008).