TUL Kymenlaakson piiri – TUL-päivän juhla juhlittiin Kotkassa

10.02.2020

Kymenlaakson Piirin TUL-päivän juhlaa vietettiin eilen 9.2. Kotkan Karhulassa. TUL:n kuulumisia juhlassa kertoi pääsihteeri Riku Tapio ja ministeri Sirpa Paatero toi valtion liikuntaterveiset.

Piirin 2019 urheilijat, valmentajat ja urheilu- ja liikuntateot palkittiin tilaisuudessa lahjakortein. TUL:n ansiomerkeillä huomioitiin Minna Tuukkanen, Kuusankosken Puhti, Raimo Hokkanen, Karhu Petankki ja Marjo Viherkoski, Myllykosken Toverit.

Kymenlaakson piirin vuoden 2019 urheilijat

Miesurheilija:

Tomas Wecksten, Karhulan Urheilijat
kolminkertainen seiväshypyn suomenmestari, tällä kaudella aikuisten suomenmestaruuden lisäksi hallista suomenmestaruuskisoista hopeaa ja ruotsi-ottelun edustus.

Naisurheilija:

Janette Hanski, Karhulan Urheilijat
19-vuotiaiden sarjan moniotteluiden suomenmestaruus hallissa ja ulkoradoilla, sekä pronssia kuulantyönnöstä ulkoa ja hallista. Kalevan kisoissa naisten 7-ottelussa 5. sija, nuorten EMkisaedustus ja nuorten pohjoismaiden moniotteluiden maaottelun pronssi sekä piiriennätys seitsenottelussa.

Poikaurheilija:

Jimi Lohman, Voikkaan Viesti
Petankki junioreiden (alle 18v) SM hopea singeli (yksin heitettynä) junioreiden SM kulta Duppeli (parin kanssa heitettynä)
junioreiden SM-ammunnan kulta uudella suomenennätyksellä 35 pistettä
maaottelu edustus suomen joukkueessa Viroa vastaan Tallinnassa
pelasi myös joukkueessa, joka nousi yleiseen SM-sarjaan vuodeksi 2020

Tyttöurheilija:

Alisa Miettinen, Karhulan Urheilijat
Seiväshypyssä tulos 250, koko Suomessa 12-vuotiaiden sarjassa 4.tulos. Piiriennätys 12-vuotiaissa. Mukana SM-viesteissä Ylivieskassa T15-sarjassa (4x110m ja 4x80m aj) Monipuolinen urheilija, tuloksia myös pikajuoksussa, pituushypyssä ja
3-loikassa.

Valmentajat:

Mikko Wecksten, Karhulan Urheilijat
Toiminut Tomaksen ja Vilma Hannulan valmentajana, kolme aikuisten suomen mestaruutta valmentajana, lisäksi ollut mukana järjestämässä seiväskoulua Kotkassa, joten osallaan lisännyt innostusta lajiin ja tuonut uusia urheilijoita lajin pariin Kymenlaaksossa.

Siiri Flygtman, Kotkan Kiri
Toiminut vuonna 2019 valmentajana Kotkan Kirin Zafira Pirouette ja Prima Demi tyttöjen SM-linjan joukkuevoimistelujoukkueissa.
Valmentajana toimimisen lisäksi Siiri on aktiivisena ja innovatiivisenä seuratoimijana hoitanut seuran voimistelun kilpailutoimintaa nelihenkisen JV-tiimin jäsenenä. Osoitus Siirin idea rikkaudesta, ennakkoluulottomuudesta ja sitoutumisesta on Siirin kesällä 2019 perustamat matalankynnyksen aikuisten joukkuevoimistelujoukkueet. Team Mamassa on kaksi joukkuetta joista toiseen innostuivat palaamaan itse nuorempana voimistelleet Kirin
voimistelijoiden äidit ja toisessa aloittivat lajiin lastensa ja katsomon kautta tutustuneet äidit. Siiri vapaaehtoistyönä luotsasi molemmat joukkueet kokeilemaan taitojaan TUL joukkuevoimistelun avoimiin mestaruskisoihin Tampereelle joulukuussa 2019. Kilpailullisen tavoitteen lisäksi tärkeää on kuitenkin kokoajan ollut säilyttää hyvä meininkin harjoittelussa ja
itsensä ylittäminen.

Joukkue:

Kotkan Kiri , Mirasos-joukkue. 12.- 14.v. kilpasarja
Joukkueen kokonpano oli onnistunut ja heiltä löytyi hyvä draivi harjoitteluun. Harjoittelu tuotti tulosta, joukkue kehittyi ja kilpailuissakin tuli menestystä. Kilpasarjassa K12-14 Mirasos saavutti osallistumissaan kilpailuissa seuraavat sijat:

Pnv Cup Helsinki 2.-3.11.2019 ktg. 1 (16,766) 2 / 26
Kerava Cup 9.-10.11.2019 ktg 1 (pisteet 16.650). sijoitus 1/13
SyysCup Hyvinkää 16.-17.11.2019 ktg 2 (pisteet 16,450* *sisältää 0,1 bonus ) sijoitus 2/23
Voimisteluliiton 12-14 vuotiaiden ja yli 14 kilpasarjan mestaruuskilpailut Seinäjoki 30.11- 1.12.2019 alkukilpailu ktg 2 (pisteet 16,2), loppukilpailun pisteet 16,250 sijoitus 6/47
TUL:n joukkuevoimistelun avoimet mestaruuskilpailut Tampere 7. – 8.12.2019 alkukilpailu ktg 1 (pisteet 17,100), loppukilpailun pisteet 17,650* *sisältää 0,1 tekninen ja suoritus bonukset
sijoitus 1/9
Syksyllä 2019 joukkueessa voimistelivat: Ada Lindfors, Siiri Reinikainen, Mila Taipale, Miira Nuotio, Nuppu Hemminki, Neela Laitinen, Kia Mahalakoivu ja Sonja Guseff. Joukkuetta valmensivat: Arla Männikkö, Natalie Mattila ja Tuuli Pihlman.

Vuoden Urheilu- ja liikuntateot:

Jani Syrjänen, Voikkaan Viesti,
Oman aktiiviuransa loputtua Jani ilmoitti “mattonälkää” hieman vielä jääneen. Hän liittyi Voikkaan Viestin valmennusryhmään ja on siitä lähtien toiminut esimerkillisesti valmennustehtävissä sekä omassa seurassaan, että alueellisesti. Veteraanisarjoihin iän puolesta siirryttyään Janin innostus kilpailemiseen syttyi uudelleen. Oman harjoittelun lisäämisen tuloksena olikin menestys Tbilisissä, Georgiassa, saavutettu Veteraanien MMkilpailujen pronssinen mitali erittäin kovassa seurassa.

Popinnienen Isku – Golden Eagles Cheerleading toiminta
Laadukkaan toiminnan kasvattaminen nopealla aikataululla syksystä 2018, tällähetkellä harrastajia noin 200. Golden Eagles Cheerleading (GEC) tarjoaa harrastusmahdollisuuden kaikille vuonna 2010 ja aikaisemmin syntyneille Kotkan seudun ja lähikuntien asukkaille. GEC:llä on kolme edustusjoukkuetta ja viisi harrastejoukkuetta

Ansiomerkit:

TUL Kultainen seuratyöansiomerkki:
Numero 2688 Minna Tuukkanen, Kuusankosken Puhti
– Pitkä ura seuran johtokunnassa ja nyt usean vuoden jo seuran puheenjohtajana.

Numero 2689 Raimo Hokkanen, Karhu Petankki
– Toimintaa Pyhtään nousun johtokunnassa, puheenjohtajana, Piirin Veteraanien toiminnassa ja puheenjohtajana. Nykyisin Karhu Petankin puheenjohtajana.

Numero 2690 Marko Viherkoski, Myllykosken Toverit
– Monipuolinen toiminta Myllykosken Tovereiden toiminnassa / johtokunnassa