Urheilu Mehiläisestä TUL:n pääyhteistyökumppani

26.02.2020

Suomen Työväen Urheiluliitto ja Urheilu Mehiläinen ovat sopineet yhteistyöstä tuleville vuosille. Yhteistyösopimuksen tavoitteena on tukea kaikkia liikkujia ja urheilijoita urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa.  

TUL:n yhteistyöverkosto laajenee nyt terveydenhuollon alalle, kun TUL ja Urheilu Mehiläinen aloittavat yhteistyön. Yhteistyö vahvistaa entisestään TUL:n kumppaniverkostoa ja tuo mukaan osaamista myös terveydenhuollon huipulta.

Urheilu Mehiläinen on omalla alallaan Suomessa ja kansainvälisestikin tunnettu toimija, jonka ammattilaiset palvelevat urheilua harrastavia, tavoitteellisia aktiiviliikkujia, urheilijoita ja urheiluseuroja muun muassa urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa kattavasti koko Suomessa.

– Olemme todella iloisia siitä, että Urheilu Mehiläinen liittyy kumppaniverkostoomme. Jokainen urheilua ja liikuntaa harrastava hyötyy heidän osaamisestaan ja me mielellämme tuomme tietoutta palveluista ja tuosta osaamisesta esille, iloitsee Työväen Urheiluliiton pääsihteeri Riku Tapio.

– Urheilu Mehiläisen ammattilaiset palvelevat aivan maailman absoluuttisen tason huippu-urheilijoita, kuten FC Barcelonan pelaajia ja Olympiavoittaja Iivo Niskasta, mikä kertoo siitä, että osaaminen Urheilu Mehiläisessä on todella kovaa tasoa. On ilo saada kumppaniksi huippuosaajista koostuva toimija, Tapio jatkaa.

Urheilu Mehiläisen kannalta yhteistyö avaa ovia harrastajien ja seurojen suuntaan, joita Urheilu Mehiläisessä halutaan palvella nopeasti ja laadukkaasti, aivan kuten huippu-urheilijoitakin.

– Meidän tavoitteenamme on auttaa kaikkia liikkujia ja urheilijoita urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa kattavasti koko Suomessa. Teemme jo nyt yhteistyötä suoraan paikallisten urheiluseurojen kanssa ja tämän yhteistyön kautta uskomme pääsevämme kertomaan omasta osaamisestamme vielä laajemmin urheilijoiden lähipiirille esim. junioreiden vanhemmille ja valmentajille, kertoo yhteistyön taustoista kehityspäällikkö Marika Mildh Urheilu Mehiläisestä.

Yhteistyösopimus astuu voimaan välittömästi. Yhteistyösopimus tulee liikkujille, urheilijoille ja seuroille näkyväksi muun muassa yhteisten tapahtumien muodossa. Tavoitteena on, että terveyspalvelut ovat kätevästi urheilijoiden ja liikkujien saatavilla.

Urheilu Mehiläisessä työskentelevä fysiikkavalmentaja, kirjailija Marko Yrjövuori, joka on valmentanut mm. Los Angeles Lakersissa ja Los Angeles Kingsissä on seminaaripuhujana TUL:n Aprilliristeilyllä 20.3.-21.3. Aprilliristeilyn liput voit hankkia täältä! >>