Ajankohtaista


Vuoden 2021 International Show Competition ISC järjestettiin onnistuneesti

TUL:n toinen tanssin ja voimistelun kilpailu, ISC, on onnellisesti pidetty virtuaalisena. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin Helsingissä TUL 100 vuotisjuhlan yhteydessä. Nyt koronapandemian vuoksi vuoden 2020 kilpailut jäivät järjestämättä ja siirtyivät vuodella eteenpäin.

Virtuaalisena toteutettavat kilpailut vaativat monenlaista osaamista eri tavalla kuin normaalit kilpailutapahtumat. Silloin kaikki, yleisöstä lähtien tulevat paikan päälle seuraamaan kilpailutapahtumaa. Yleisö luo läsnäolollaan kisatunnelmaa ja kilpailijat virittäytyvät esitykseensä eri tavalla kuin kotisalilla. Virtuaalikilpailuissa kisakahvilaakaan ei ole, jossa voisi vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Kilpailustudio rakennetaan omaan tilaan, vaikkapa seuran toimistolle, tuomarit arvioivat suorituksia omassa kodissaan ja osallistujat lähettävät oman ohjelmansa tallenteen kilpailujen järjestäjälle. Ja mitalit lähtevät postissa kilpailijoille. Oli kotona yksin tuomaroidessa nyt erilainen kisatunnelmakin.

Erilainen kilpailu vaatii kaikilta sopeutumista ja opettelua ja taloudellisia riskejäkin, mutta virtuaalikilpailut ovat tuoneet myös uusia mahdollisuuksia! Tämän vuoden kilpailujen teknisestä toteutuksesta vastasi Turun Pyrkivän hieno, osaava tiimi. Päätös järjestää tämä järjestyksessään toinen kolmen lajin, joukkuevoimistelun, rytmisen voimistelun ja tanssin kansainvälinen kilpailu, toteutui nyt ihan yli odotusten!

Kilpailuissa oli 54 suoritusta ja yli 200 osallistujaa. Kovin erikoinen kevät on takana ja eri puolilla Suomea ryhmät ovat voineet harjoitella vaihtelevasti koronapandemiasta johtuvien sulkujen ja rajoitusten vuoksi. Voimme olla siis iloisia, että kisaan osallistui näin iso joukko ja saimme päättäväisesti edeten virtuaalikilpailut toteutettua.

Voimistelulajien ja tanssin osalta voimmekin nyt nauttia kesästä ja pitää luovaa taukoa ja suunnitella taas uusia kilpailuohjelmia ja tanssisommitelmia tulevia tapahtumia varten.

Lämmin kiitos International Show Competition kilpailuihin osallistuneille ja Turun Pyrkivän loistaville kisajärjestäjille onnistuneesta virtuaalikilpailuista. Kansainvälistä väriäkin oli mukana kun CSIT:n Haboel Israelista ”lähetti” neljä erityisen taitavaa rytmisen voimistelun kilpailijaa mukaan.

ISC työryhmän puolesta,
Aira Ikonen