Dikiliikkujat: Viisi vinkkiä kuntosaliharjoittelun aloittamiseen

08.03.2023

Dikiliikkujat-logo, jossa on kaksi senioria liikkumassa ja teksti Dikiliikkujat.

Tule mukaan liikkumaan kanssamme – Dikiliikkujat kutsuvat mukaan etäliikuntatuokioihin ja innostavat kuntosaliharjoitteluun!

Ikäihmisten liikuntasuosituksessa korostuvat 18-64-vuotiaiden liikuntasuositusta enemmän lihasvoiman ja tasapainon harjoittaminen. Notkeutta, tasapainoa ja lihasvoimaa tulisi UKK-instituutin suosituksen mukaan harjoittaa kahdesti viikossa. Uudet liikuntasuositukset korostavat myös istumisen tauottamisen ja pientenkin liikuntahetkien merkityksen arjen keskellä: jokaisella askeleella on suuri merkitys.

Kuntosaliharjoittelusta monipuolisuutta viikon liikuntaan

Vaikka liikkumisen suositukset korostavatkin arkiliikunnan ja esimerkiksi reippaan ulkoilun merkitystä hyvinvoinnille, voi lihasvoiman harjoittaminen jäädä silti helposti arjessa vähäiseksi. Kuntosaliharjoittelun avulla on helppoa saada monipuolisuutta viikon liikkumiseen. Dikiliikkujat auttavat sinut alkuun kuntosaliharjoittelussa: verkkokoulutusalustallemme TULkouluttaa.fi on tuotettu kattavat videovinkit kuntosaliharjoitteluun yhteistyössä Liikuntakeskus Fressin kanssa.

Verkkokurssilta löydät videomuotoisia vinkkejä ja ohjeita liikunnan ammattilaisen ohjaamana. Meidän kanssamme pääset helposti alkuun saliharrastuksen aloittamisessa. Kurssilta löytyy niin tekniikkavinkkejä kuin yleisiä ohjeita esimerkiksi laiteharjoitteluun, kuminauha- ja kahvakuulaharjoitteisiin sekä lämmittelyyn ja loppuverryttelyyn.

Verkkokoulutusalustalle kirjautuminen on täysin maksutonta ja tunnuksen luomisen jälkeen käytössäsi on koko laaja verkkokoulutustarjontamme. Pääset kirjautumaan koulutusalustalle tämän linkin kautta. Mikäli sinulla on jo tunnus verkkokoulutusalustalle, voit siirtyä suoraan Dikiliikkujat-kurssille tämän painikkeen kautta:

Meidän ja Liikuntakeskus Fressin viisi vinkkiä kuntosaliharjoittelun aloittamiseen:

  1. Kysy ja ihmettele! Voit olla omaan kuntosaliisi yhteydessä ennen treenien aloittamista ja kysyä mieltä askarruttavista asioista.
  2. Syö noin kaksi tuntia ennen treenien aloittamista. Ruoka ehtii sulaa ja saat energian käyttöösi. Voit nauttia pienen välipalan vielä ennen treenejä.
  3. Pakkaa salikassiin juomapullo, hikipyyhe, sisäkengät ja treenivaatteet. Monilla saleilla tarvitset myös oman pienen lukon kaappia varten.
  4. Laiteharjoittelu on hyvä tapa aloittaa salilla käynti. Erilaisia vipuja ei kannata jännittää: monissa laitteissa on kuvalliset käyttöohjeet ja laitteen voi säätää uudelleen kokeilemisen jälkeen.
  5. Muista lämmitellä! Lämmittelyyn on hyvä yhdistää myös tasapaino- ja koordinaatioliikkeitä

+ 1 Ota ystävä tai perheenjäsen mukaan kuntosalille! Osa viihtyy salilla mielellään omassa rauhassaan, mutta toisille voi olla mukavampaa lähteä liikkeelle yhdessä tutun ihmisen kanssa. Monet kunnat ja kaupungit sekä urheiluseurat tarjoavat myös erilaisia kuntosaliryhmiä, joiden mukana on helppoa aloittaa kuntosaliharrastus.

Tule mukaan etäliikuntatuokioihin!

Suositut Dikiliikkujat -etäliikuntatuokiot saavat maalis-huhtikuussa jatkoa FressiTV:ssä! FressiTV -verkkopalvelun kautta lähetettävät etäjumpat kutsuvat kaikki mukaan treenaamaan vaikka omasta olohuoneesta käsin. Monipuolisissa liikuntatuokioissa liikutaan aina torstaisin klo 13 alkaen ja harjoitteet tehdään joko oman kehon painolla tai jumppakeppiä apuna käyttäyen. Osallistuminen on täysin maksutonta. Tunneilla voi osallistua ja liikkua oman tuntemuksen ja kunnon mukaisesti – muistathan kuunnella omaa kehoa ja tehdä liikkeet itselle parhaiten soveltuvalla tavalla!

Voit lukea lisää Dikilliikkujat -etäliikuntatuokioista klikkaamalla alta löytyvää painiketta:

Mikäli kaipaat apua digitaalisen sisällön käyttämiseen, voit ottaa yhteyttä tekniseen tukeen:

hallinnon koordinaattori Aino Raiskinmäki (aino.raiskinmaki@tul.fi, 0440666141)