Eino Huttunen 1940–2018

14.12.2018

Toisen maailmansodan aikana syntyneen levyseppä-hitsaajan elämäntyöhön kuului jo 50-luvulla alkanut todella laaja-alainen liikunta- ja urheilutoiminta. Ensi askeleet urheiluun tapahtuivat jo 14 v. ikäisenä painijana Lapinlahden Vedossa ja myöhemmin Sorsakosken Urheilijoissa. 1962 Savon Sanomien levikkialueen lajien parhaiden listalle Huttunen oli nimetty alueen parhaaksi painijaksi. Painissa saavutuksena on ollut useita piirin mestaruuksia ja kansallisten kilpailuiden voittoja miesten sarjoissa sekä valinta Meksikon olympialaisten valmennusryhmään. Painin saralla kilpailu-ura päättyi kuitenkin jo v. 1965 loukkaantumiseen. Yleisurheilussa hän saavutti useita mitaleita piiritasolla.

Eino Huttusen liikuntaan ja urheiluun liittyvän elämäntyön tärkeimpänä sarkana on ollut hyvin aktiivinen seuratyö, ohjaaminen, valmentaminen ja etenkin sorsakoskelaisten nuorten kokonaisvaltainen kasvatustyö. Sorsakosken Kullervossa Eino toimi johtokunnan jäsenenä ja nuorten yleisurheilun ohjaajana vuosien 1997 – 1985 välisen ajan. Sorsakosken Pallo -48 seuran puheenjohtaja hän oli 1982 – 1984. Tehdastaajamassa vuonna 1985 tapahtuneen TUL-seurafuusion jälkeen Eino Huttusta voidaan mielestäni oikein hyvin tituleerata ”Mister Teräkseksi”. Seuran johto- ja ohjaustehtävissä hän toimi lähes kuolinpäiväänsä saakka. Talkootyömiehen pitkällä ansiolistalla on Teräksen puheenjohtajuus, johtokunnan jäsenyys sekä yleisurheiluun kohdentuvat ohjaus- ja valmennustyöt. Teräksen toimintavuosien Huttusen tärkeintä antia kyläyhteisölle ja etenkin sorsakoskelaisille pojille ja tytöille on ollut kokonaisvaltainen kasvatustyö. Eikan vetämät treenit eivät ole olleet pelkkää urheilun kisasuorituksiin valmistautumista, lämminhenkisen ja lupsakan yleisurheilu- ja painimiehen toimintatapoihin kuului myös hyvin vankasti tapakasvatus.

Eino Huttuselle on laaja-alaisten ansioidensa vuoksi myönnetty TUL:n Savon piirin hopeiset ja kultaiset ansiomerkit, v. 2007 TUL:n kultainen seuratyön ansiomerkki sekä v. 2010 Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansiomitali.

Eikan hautajaiset ja muistotilaisuus järjestettiin Leppävirralla perjantaina 7.12.2019 runsas lukuisen ystäväpiirin saattelemana. Eino Huttusta jäävät kaipaamaan vaimo, poika, tytär, lapsenlapsi, sukulaisia, ystäviä ja todella suuri joukko hänen opissaan olleita nuoria jo aikuiseksi kasvaneita yleisurheilun ja painin harrastajia.

 

Teksti: Hannu Kiminkinen

Kirjoittaja on Eino Huttusen ystävä ja ”urheilukaveri”