TUL 100 – Oulussa vauhti päällä!

Sata vuotta sitten Suomen Työväen Urheiluliittoa oli perustamassa kolme seuraa Oulun piiristä: Oulun Tarmo, Koskelankylän Riento ja Raahen Ponnistus. Kaikki vielä tänäänkin hyvässä toimintavireessä satavuotiaassa yhteisössä.
Naisten osuus Oulun alueen seurojen ja piirin toiminnassa on aina ollut merkittävä. Nykyinen piirin puheenjohtaja on Leena Immonen.
– TUL:n Oulun piiri juhlii myös luonnollisesti juhlavuotta. Piiri täyttää liiton ohella täydet sata vuotta, kertoo piirin toiminnanjohtaja Joni Valta.
Lukuisat kilpailut ja kuntotapahtumat värittävät piirin juhlavuotta.
– Meillä on 48 toimivaa seuraa, joista Oulussa 21, valaisee Valta.
Helsingissä 13.–17. kesäkuuta järjestetään juhlavuoden huipennus: tapahtumaviikonloppu, johon matkaa myös pohjoisesta runsaasti osanottajia.
– Oma piirimme pääjuhla järjestetään Koskenkylän Walolla helmikuun 23. päivänä. Ohjelma on ladittu perinteisen TUL-juhlan mukaiseksi, Valta kertoo.
Raahen Laulutoverit, Pohjan Akat sekä Tarmon, Kellon TU:n ja Haukiputaan Heiton ryhmät astuvat lauteille. Erikoisuutena nähdään mestaripainijain ”Riimipuhvelit”, joka on MM-, EM- ja PM- voittajista koottu voimakas runoryhmä. Entinen kestävyysjuoksia Kalevi Ilkka laulaa. Juhlapuheen pitää tohtori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen laitokselta.
– Tarjoamme Walolla ihmisille juhlakahvit, Joni Valta kertoo.
Teksti: Osmo Hekkala
Kuva: Niina Myllys. Kuvassa Oulun piirin puheenjohtaja Leena Immonen neulomiensa TUL100-sukkien kanssa.
TUL 100 juhlavuosi !
Tule urheile liiku.