Juhlavuosi käyntiin – Nuoret päättäjät Turussa

Nuoret päättäjät kokoontuivat Turkuun kolmanteen koulutusjaksoon. Tämän kerran aihealueena oli seuratyö – sen arki, haasteet ja mahdollisuudet. Nuoret saivat tuhdin paketin seurojen arjesta valtiovallan viestin mukaan lukien.

Koulutuspäivät alkoivat tutustumalla Piikkiön Kehityksen toimintaan. Seuran puheenjohtaja Hanna Lindberg kertoi Kehityksen toiminnasta. Nuoret intaantuivat keskustelemaan Hannan kanssa niin, että Turun Jyryn Eeva-Liisa Hämäläinen ja Minna Kiili joutuivat hetkisen aikaa ryhmää odottelemaan T-talolla. Turun Jyryn esittely oli hyvin voimisteluvoittoinen, mutta nuoret saivat arvokasta tietoa seurojen mahdollisuudesta palkata seuratoimijoita. Jyryllä itsellään on kaksi osa-aikaista työntekijää. Seuratutustumiset päättyivät Turun Tovereiden kotiluolaan, jossa isäntänä toimi Stefan Wickström. Hänen kertomanaan saimme todellisen tietopaketin Turkulaisen huippu-urheiluseuran toiminnasta ja sen talouden pyörittämisestä. Stefan on itse käynyt Nuoret päättäjät -koulutuksen vuonna 2010 ja on tällä hetkellä TuTo:n hallituksen jäsen. Piikkiössä nuoria kävi tervehtimässä edellisellä jaksolla mukana ollut Roni Kärpijoki.

Nuoret saivat päivän aikana vahvistuksen talkootyön tärkeydestä, rekrytoinnin haasteista ja yhteisöllisyyden merkityksestä. Merkille pantavaa olikin, että jokaisessa seurassa oli alkamassa ja koettiin tärkeänä seuran sisäisten osaamisresurssien hyödyntäminen ja eri lajien yhteistyö.

Nuorten ilta päättyi pienimuotoiseen liikuntaan Bowleriin, jossa ratkottiin hohtokeilauksen mestaruudet.

Sunnuntai alkoi eilisen kertauksella ja kokemusten jakamisella. Jarkko Tenkulan johdolla perehdyttiin yhteisöllisyyden merkitykseen ja erilaisten liikunnallisten mahdollisuuksien tärkeyteen. Todettiinkin, että kaikilla tulee olla oikeus liikunnan harrastamiseen ja TUL:n seuroilla on tässä merkittävä tehtävä.

Valtiovallan viestin nuorille toi ylitarkastaja Sari Virta opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Sari keskustelutti nuoria seuratyön merkityksestä, mukavuudesta ja haasteista. Rahaakaan emme unohtaneet, sillä harrastuksen hinta ja sen koostumus oli agendalla useaan otteeseen. Harrastuksen hinnasta puhuttaessa tulisi eriyttää kilpaurheilun ja harrastamisen ero. Näiden nuorten seurat järjestävät sellaista toimintaa, että harrastaminen ei jää rahasta kiinni.

Viikonloppu päättyi Päivi Luontolan pitämään seuratoiminnan perusteet –kurssiin. Tulevat Nuoret Päättäjät saivat tuhdin paketin seuratoiminnan säännöistä ja niiden toteuttamisesta. Luontola  kiitteli nuoria aktiivisesta osallistumisesta ja keskustelusta. Luontola piti erittäin virkistävänä vetää Seuratoiminnan perusteita nuorille.

Nuoret päättäjät -koulutus jatkuu maaliskuussa Helsingissä, jolloin Riku Tapion johdolla keskitymme markkinoinnin salaisuuksiin.

TUL:n Nuoret päättäjät -koulutuksen tarkoituksena on antaa työkaluja urheiluseuran hallinnon pyörittämiseen ja seurassa toimimiseen. Koulutus on tarkoitettu 16–25-vuotiaille nuorille.

 

Teksti ja kuva: Jarkko Tenkula, TUL:n nuorisotoiminnan vastaava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.