Kansainvälisyys ja paikallisuus käsi kädessä TUL:n 99. toimintavuotena

16.04.2018

Suomi on EU:n puheenjohtajamaa heinä–joulukuussa 2019. Silloin on maassa toivottavasti uusi hallitus kevätvaalien 2019 jälkeen. Suomen kannattaa ottaa esille tulevalla EU:n puheenjohtajakaudella liikuntapolitiikka. Viralliseksi teemaksi se ei enää ehdi, koska teemoista on jo päätetty. Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti vaativat aikoinaan liikunnan rahoituksen pois EU:n budjetista. Brexitin myötä vastustusta ei enää ole. Liikunnan asemaa EU:ssa voi vahvistaa.

Teemoja puheenjohtajamaa voi nostaa esille myös omasta tahdostaan – varsinkin sektoriministeriöiden aloista. EU:lla ei ole virallista liikuntapoliittista ohjelmaa, vaan erilaisia epäsuoria ohjelmia ja kannanottoja, kuten EU White Paper (in Sport). Niillä ei ole suurta vaikutusta EU:ssa ilman liikuntapoliittista toimivaltaa.

Liikunnalla on EU:ssa rajallinen ”sivutoimivalta” eikä varsinaista toimivaltaa, kuten esimerkiksi maataloudella. Siitä huolimatta Suomeen on tullut liikunnalle rahaa pelkästään vuosina 2014–2016 lähes 55 miljoonaa euroa yli 600 liikuntaan liittyvään hankkeeseen.

Tätä rahoitusmuotoa ei TUL ole osannut käyttää hyväkseen riittävästi. EU-rahoitus luo uusia resursseja ja uudistaa järjestöä. Kyse ei ole pikkurahoista, koska se on viime vuosina ollut keskimäärin yli 18 miljoonaa euroa vuodessa. Se olisi valtion 150 miljoonan euron liikuntabudjetissa yli 12 prosenttia.

Suomessa on esitetty näkemyksiä, ettei liikuntaa pidä vahvistaa EU:ssa, koska sitä toteutetaan paikallisesti ja se on kulttuurisidonnaista. Paikallisuus on kaukana, kun katsoo kansainvälisiä urheilun tuotemarkkinoita. Suomessa liikunta työllistää 33 000 henkilötyövuotta vuodessa, joista 7 000 on julkisella sektorilla. Suurin liikuntatyöllistäjä on yksityinen sektori.

EU:ssa on tarjolla on niin seura-, piiri-, alue- kuin liittotason mahdollisuuksia kehittää toimintaa. TUL:n jäsenyys ISCA:ssa (International Sport and Culture Association) luo uusia mahdollisuuksia myös liiton 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumille esimerkiksi kansainvälisen nuorisoleirin ja seminaarin valmisteluun, johon ovat jo lupautuneet mukaan Joud ja Kalev Virosta. ISCA:n jäsenmaksu on 200 USA:n dollaria vuodessa. CSIT:n jäsenmaksu on lähes 5 000 euroa vuodessa.

Itse olen saanut EU-rahoitusta yhteensä yhdeksän henkilötyövuotta – käytännössä assistenttien palkkaamiseen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Ensimmäinen EU-tutkimus- ja kehittämishankkeeni oli Liikunnan Sähköinen Markkinapaikka vapaa-ajan yrittäjille. Käytännössä koulutimme yli 200 maatalousyrittäjää ja niiden kumppaneita, kuten urheiluseuroja, saamaan liikunta- ja hyvinvointimatkailusta liitännäiselinkeinotuloa esimerkiksi maa- ja metsätaloustulon rinnalle.

Tällä on maaseudun elinvoimaisuudelle suuri merkitys. Seuroilla oli merkittävä rooli palvelutuotannossa. Jätimme jälkeemme 200 elektronista markkinasivustoa, joilla yrittäjät markkinoivat tuotteitaan kotimaassa ja ulkomailla. Pienimpiä olivat kalastusyrittäjät tai koiravaljakkoyrittäjät – isoimpia hiihtokeskukset.

Viimeiset kuusi vuotta olen tutkinut liikkumisympäristöjä EU:n lähiliikuntapaikkapolitiikan kehittämiseksi IMPALA-projektissa (Improving Physical Activities at Local Arenas). Lähiliikuntapaikat kannustavat parhaiten lapsia ja nuoria omaehtoiseen liikkumiseen. EU-projekteista on syntynyt ohjauksessani kaksi väitöskirjaa – toinen unkarilaisen Béla Pavelkan ilmastovaikutuksia liikuntaan selvittänyt tutkimus sekä saksalaisen David Kotthausin väitöskirja liikuntapaikkojen yksityistämisestä Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa. Hankkeesta on julkaistu viime syyskuussa kirja Suomen lähiliikuntapaikoista englanniksi, jonka voi lukea maksutta täältä.

Opuksessa on myös itävaltalainen ja italialainen esimerkki lähiliikuntapaikoista. Kirja päättyy minun ja italialaisen professori Antonio Borgognin käsityksiin liikuntapolitiikasta, joka EU:ssa ja muualla Euroopassa on herättänyt keskustelua.

Suomessa on julkinen sektori suurin liikuntapaikkojen omistaja. Tutkimusteni mukaan nyt 70 % liikuntapaikoistamme on kuntien omistuksessa suoraan ja 5 % epäsuorasti yhdistysten ja säätiöiden kautta. Yksityiset liikuntapaikat lisääntyvät suhteellisesti eniten. Liikuntapaikkojen yksityistymistä tapahtuu, mutta erittäin hitaasti. Suomessa on enemmistö yksityisiä liikuntapaikkoja muun muassa ratsastusmaneeseista, squash-halleissa, golf-kentistä sekä hiihtorinteistä.

Liikuntapaikkojen edullinen käyttö urheiluseuroille muodostaa suurimman julkisen tuen seuroille. Liikuntapaikat ovat ilmaisia tai subventoitu edullisiksi käyttäjille. Useissa kunnissa lasten ja nuorten harjoitteluvuorot ovat käyttäjille ilmaisia. Maksajina ovat kuntien veronmaksajat.

Keskimäärin uimahallilipun hinnasta käyttäjä maksaa vain puolet. Toinen puoli tulee kunnan kukkarosta. Kunnat sanovat usein, että kun annamme seuroille liikuntapaikat ilmaiseksi emme jaa avustuksia urheiluseuroille. Tämä on väärä liikuntalain tulkinta. Lain perusteluista löytyy lainsäätäjän tarkoitus: urheiluseuroille pitää yhteiskunnan taata edellytykset liikuntatoimintaan. Edellytykset ovat liikuntapaikkoja ja taloudellista tukea; painotus on ja-sanassa. Ne eivät ole vaihtoehtoja, vaan seuroja on tuettava ”sekä että”. Eli niin liikuntapaikoikoilla kuin riihikuivalla rahalla.

Tuokoon uusi vuosi 2018 TUL:lle ja kumppaneillemme uusia tuulia niin kansainvälisesti kuin paikallisesti. Ajattele globaalisti poliittisesti – toimi urheiluseurassa paikallisesti!

Teksti: Kimmo Suomi
Kirjoittaja on professori ja TUL:n puheenjohtaja