Lämpimät kiitokset teille kaikille…

23.08.2019

Vaikka itse olin mukana pääjuhlan suunnitteluryhmässä, saatoin vain kuvitella, millaiseksi jäähalli ”taipuu”, kun sinne saadaan voimistelijoiden ja urheilijoiden esitysten lisäksi maailmanluokan valotaiteilijan suunnittelemat valot. Näky oli jo torstaina jäähalliin saavuttaessa vaikuttava, vaikka hallin valojen rakennusvaihe oli vasta meneillään. Ammattilaisten laatima käsikirjoitus, musiikit ja valot saivat aikaan sen, mitä pääsuunnittelijat halusivat tuoda esille – kunnianosoituksen TUL:n rakentajille, voimistelijoille ja urheilijoille, siis myös meille tämän vuosikymmenen ihmisille. Voimistelijat ja urheilijat saivat todella kauniit ja juhlavat puitteet esitellä omaa osaamistaan. Kaikki eri ikäisten ohjelmat ja urheilulajit pääsivät jäähallissa nyt erityisen hyvin oikeuksiinsa.

Upeat musiikit ja näyttävät valot, hienot värit puvustuksessa, ja te kaikki kaksituhatta näytöksessä mukana ollutta esiintyjää vielä nostitte juhlan vaikuttavuutta; meillä oli juhlien juhlat!

Se oli unohtumaton ilta!

Yhteisvoimistelunäytökset ovat aivan oma liikuntataiteen lajinsa. Myös TUL:n tulee vaalia tätä perinteistä juhliinsa kuuluvaa liikuntakulttuurimuotoa – yhteisvoimisteluohjelmat eivät ole turhaan liitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon! Vähempään kuin nyt teimme TUL:n pääjuhlan eteen emme olisikaan tyytyneet, ja kaikki se, mikä tehtiin, kannatti tehdä!

Monenlaisia palasia oli kahden vuoden aikana ja vielä viime hetkelläkin koottava yhteen. Te omissa seuroissanne olitte mukana kanssamme kokoamassa näitä palasia yhdeksi suureksi teokseksi. Taustalla oli paljon tehtävää, suunnitelmia, osallistujalistoja, kokouksia ja taas kokouksia, ”luomisen tuskaa” ja ihania onnistumisen hetkiä ennen kuin kokonaisuus oli koossa ja lopullinen liikunnallinen taideteos avautui silmiemme eteen, ja tuntui esityksissä mukanaolijoille ihan sielun sopukoihin asti.

Kun juhlassa marssimusiikin ensi sävelet kuuluivat, kaikki oli kunnossa ja väki soljui areenalle omilla vuoroillaan niin kuin oli suunniteltu! Tästä kaikesta voimme yhdessä olla tyytyväisiä ja muistella jälleen yhden liittojuhlan kokemuksia, ja ensikertalaiset muistelevat ja ihmettelevätkin ehkä kokemaansa ja näkemäänsä. Kaiken ikäiset juhlissa olleet esiintyjät ja katsojat ovat saaneet yhden uuden liittojuhlamuiston elämäänsä.

Kaikki julkaistut kuvat TUL100-pääjuhlasta ovat uskomattoman kauniita ja näyttäviä. Lisäksi kuviin on saatu ”vangittua” juhlan tunnelma – välitön, iloinen, juhlava, vaikuttava, värikylläinen ja liikuttava. Sellaisen juhlan halusimme, ja sellaisen TUL ja juhlaan osallistuneet saivat!

Pääjuhlaan laadittu käsikirjoitus, näytöskokonaisuus ja kaikki suunnitelmat tulivat toteen, kun te seurojen osallistujat, kaikki esiintyjät ja myös te katsojat olitte mukana juhlimassa satavuotiasta TUL:oa ja toteuttamassa juhlaa!

Oli ilo valmistaa ja valmistautua TUL100-juhlaviikonloppuun, pääjuhlaan ja koko juhlavuoteen kanssanne! Tapahtumaviikonlopun järjestelyihin kuului lukemattomia yhteydenottoja, puheluita ja sähköposteja, TUL100-infotilaisuuksia, ohjelmien opetustilaisuuksia vierailuja eri seurojen luokse.

Tämä juhlanäytös ja koko juhlaviikonloppu olikin ainutlaatuinen ja erilainen, niin kuin me toteamme aina jokaisen liittojuhlan jälkeen! Olemme TUL :n historian pitkässä ketjussa mukana, ja työmme jatkuu liikunnan merkeissä!

Teksti: Aira Ikonen
Kuvat: Pertti Flinck, Rantaperkiön Iskun arkisto

 

Lisää kuvia Joukkojen juhlasta ja muista TUL100-viikonlopun tapahtumista on TUL:n Flickr-tilillä.
DVD-tallenteen Joukkojen juhlasta voit tilata verkkolomakkeella.