Nuoret Päättäjät -koulutus käynnistyi kuuden osallistujan voimin

12.10.2018

Kisakeskuksen starttitapahtumassa perehdyttiin Suomalaisen järjestöelämän toimintaan, vaikuttamiseen ja TUL:n toimintaan. Koulutusta vetivät OKM:n ylijohtaja Esko Ranto, TUL:n nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Riku Ahola ja TUL:n nuorisovastaava Jarkko Tenkula.

Koulutuksessa on osallistujia kuudesta seurasta pääasiassa läntisestä ja eteläisestä Suomesta. Lähes kaikilla osallistujilla on seuratoimintatausta, mutta mukaan mahtuu yksi innokas keltanokkakin. Ähtärin Valppaan Jasmin Suopelto (19) innostui koulutuksesta seurakäynnillä TUL:n Pohjanmaan piirin toimistoon. Jasmin toimii seurassa lasten- ja perheryhmän ohjaajana. Koulutuksesta hän tuli hakemaan tietoa ja rohkeutta toimia. Muut osallistujat ovat Valtteri Kylkisalo (Lapuan Ponnistus), Kia Mattila (Laukkosken Taimi), Anna Rautee (Turun Pyrkivä), Senni Joutsiniemi (Tampereen Yritys) ja Elina Kettula (Rajamäen Kehitys)

Koulutus jatkuu marraskuussa Helsingissä, jolloin aiheena on tapahtumat, niiden toteuttaminen ja tuottaminen sekä markkinointi. Kevään koulutuksissa perehdytään seuran arkeen, tukimuotoihin, viestintään ja markkinointiin.

Nuoret Päättäjät -koulutus on tarkoitettu 16–25-vuotiaille. Koulutuksesta saa eväitä seuratoiminnan pyörittämiseen.

Teksti: Jarkko Tenkula