Suomen Työväen Urheiluliitto 99 vuotta tasa-arvon asialla

26.06.2018

TUL:n historia alkaa vuoden 1918 jälkimainingeista, jolloin Suomea repinyt sisällissota vaikutti myös liikunnan kenttään. Hävinneellä puolella olleet urheilijat ja seurat eristettiin silloisesta valtakunnallisesta urheiluliitosta. Oli perustettava oma urheiluliitto, joka mahdollisti niiden urheilun, jota kansallinen urheiluliitto hylki.

TUL:n toiminnassa on näkynyt vahvasti niin nais-, nuoriso- kuin alueellinenkin tasa-arvo. TUL:n naisvaliokunnat, -jaostot sekä urheiluseurojen naisosastot ovat työllään varmistaneet sukupuolisen tasa-arvon toteutumisen liiton toiminnassa ja sen jäsenseuroissa.

Nykyisessä liiton hallituksessa sukupuolten tasa-arvo toteutuu ideaalisti jakaumalla 6-5. Ansioituneita TUL:n toimijoita on tunnustettu kansainvälisestä työstä naisten liikunnan eteen. Tästä esimerkkinä Kansainvälisen olympiakomitean myöntämä tunnustus liiton entiselle varapuheenjohtajalle sekä pitkäaikaiselle aktiiville Birgitta Kerviselle työstä ja esikuvana toimimisesta tasa-avoisen liikuntakulttuurin puolesta.

TUL:n seurat toimivat koko maassa. Mahdollistamme näin ihmisten liikunnan kasvukeskuksista haja-asutusseuduille. Mielestämme kaikkien tulee saada harrastaa liikuntaa asuinpaikasta riippumatta. Me tuemme seuroja arvokkaassa työssä aina Hangosta Inariin.

Myös nuorten pitää saada harrastaa liikuntaa perheen kukkaron paksuudesta riippumatta. Moni TUL:n jäsenseura tekee arvokasta työtä lasten ja nuorten matalan kynnyksen harrasteliikunnan eteen. Samoin TUL:n aktiivit omissa kotikunnissaan pitävät ääntä kohtuuhintaisten liikuntavuorojen puolesta. Lasten ja nuorten liikunta ei ole ainoastaan ohjattua liikuntaa. TUL tukee koulutuksillaan nuorten aktiivista ja omaehtoista osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja vastuunottoon jäsenseurojen arjen pyörittämisestä.

Oli taustasi mikä tahansa, tulet Suomesta tai Suomen rajojen ulkopuolelta, haluamme TUL:ssa ottaa sinut mukaan liikkuvaan perheeseemme. Meille on tilaa kaikenlaisille liikkujille. Historiamme on tämän meille opettanut. Tällä viikolla TUL on jälleen mukana Pride-viikon tapahtumissa julistamalla liikunnan seksuaalisen tasa-arvon sanomaa. Tasa-arvoa, joka ei edelleenkään toteudu liikunnan kentällä itsestäänselvyytenä. Asiaa, joka on, huolimatta viime vuosien laajentuneesta yhteiskunnallisesta keskustelusta, yhä tabu monelle urheilun ja liikunnan parissa toimijalle.

TUL:n jäsenseuroissa on nollatoleranssi sukupuolivähemmistöjen syrjinnälle. Pride-viikon aikana haluamme olla aktiivinen viestintuoja liikunnan seksuaalisen tasa-arvon puolestapuhujana. Olemme mukana järjestämässä vuosittaista Pride-fudistapahtumaa pallokentällä Helsingin Töölössä. Tänä vuonna osallistumme sekasarjaan omalla joukkueellamme. Tule mukaan bollikselle ja jututa toimijoitamme liikunnan tasa-arvoasioista.

TUL kutsuu samalla myös koko Pride-kansan osaksi vuoden 2019 100-vuotisjuhlatapahtumasarjaamme. Lisää tietoa juhlavuodestamme ja siihen osallistumisesta löydät osoitteesta täältä.

Teksti: Riku Ahola
Suomen Työväen Urheiluliitto
1. varapuheenjohtaja