TUL 100 – Oulussa vauhti päällä!

04.01.2019

Naisten osuus Oulun alueen seurojen ja piirin toiminnassa on aina ollut merkittävä. Nykyinen piirin puheenjohtaja on Leena Immonen.

– TUL:n Oulun piiri juhlii myös  luonnollisesti juhlavuotta. Piiri täyttää liiton ohella täydet sata vuotta, kertoo piirin toiminnanjohtaja Joni Valta.

Lukuisat kilpailut ja kuntotapahtumat värittävät piirin juhlavuotta.

– Meillä on 48 toimivaa seuraa, joista Oulussa 21, valaisee Valta.

Helsingissä 13.–17. kesäkuuta järjestetään juhlavuoden huipennus: tapahtumaviikonloppu, johon matkaa myös pohjoisesta runsaasti osanottajia.

– Oma piirimme pääjuhla järjestetään Koskenkylän Walolla helmikuun 23. päivänä. Ohjelma on ladittu perinteisen TUL-juhlan mukaiseksi, Valta kertoo.

Raahen Laulutoverit, Pohjan Akat sekä Tarmon, Kellon TU:n ja Haukiputaan Heiton ryhmät astuvat lauteille. Erikoisuutena nähdään mestaripainijain ”Riimipuhvelit”, joka on MM-, EM- ja PM- voittajista koottu voimakas runoryhmä. Entinen kestävyysjuoksia Kalevi Ilkka laulaa. Juhlapuheen pitää tohtori Hannu Itkonen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen laitokselta.

– Tarjoamme Walolla ihmisille juhlakahvit, Joni Valta kertoo.

 

Teksti: Osmo Hekkala

Kuva: Niina Myllys. Kuvassa Oulun piirin puheenjohtaja Leena Immonen neulomiensa TUL100-sukkien kanssa.