TUL Joy Games rantautuu lokakuussa Turkuun jo neljännen kerran

03.09.2018

”Ne ovat olleet kaikki onnistuneita viikonloppuja. Samanlaista tekemisen meininkiä ja iloa odotamme myös tämän syksyn tapahtumalta”, toteaa järjestelyistä vastaava TUL:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Kimmo Kamppila.

TJG sykkii eri puolilla Turkua, mutta tapahtuman sydän on disco- ja showtanssikilpailut.

”Logomo on Turun paras paikka järjestää tämän tyyppiset kilpailut. Uskon, että myös osallistujat kokevat asian paikan päällä omakohtaisesti”, Kamppila jatkaa.

Tapahtuman tunnelma syntyy osallistujien onnistumisista, iloista ja vastoinkäymisistäkin, mutta hyvät puitteet syntyvät innokkaiden ja osaavien talkoolaisten kautta.

”Piirin nuorisojaostolta on tätä intoa aina löytynyt ja kokemus on luonut tanssikilpailujen järjestämiseen sellaista osaamista, jota ei löydy monelta”, Kamppila kehuu.

Piirin yleisurheilujaosto vastaa pitkällä kokemuksellaan maastojuoksun avoimista mestaruuskilpailuista Turun Urheilupuistossa. Kilpailu saadaan juosta aivan Turun ytimessä.

Futsal-turnaus kamppaillaan Turun vuoden alussa avatussa upeassa palloiluhallissa. Turnaus on täyttymässä joukkueista hyvää vauhtia, joten on odotettavissa hieno pelipäivä. Futsalin käytännön järjestelyistä vastaa Littoisten Työväen Urheilijat.

Shakkia ei ole pelattu Turussa TUL:n turnauksissa kymmeniin vuosiin. Nyt shakki palaa estradille komeasti TUL Joy Gamesin lajina. Turun Työväen Shakkikerho järjestää Samppalinnan koululla nopean shakin puolimaraton -turnauksen. Tästä TJG:n vastuujärjestäjä TUL:n Varsinais-Suomen piiri on enemmän kuin tyytyväinen.

Pöytätenniksen poolikisat liikuntakeskus Alfassa järjestetään Turun Pyrkivä pöytätennisjaoston toimesta. Tapahtumakokonaisuuden täydentää V-S piirin lentopallojunnujen yhteistreenit. Tapahtuman aikataulut, kilpailukutsut sekä ruokailu- ja majoitusvaraukset löytyvät TJG:n sivuilta.

Kuva: Visit Turku