TUL:n petankkimestaruuskisoissa riitti vilskettä – yli sata osallistujaa

10.08.2021

Petankkikilpailuista tilannekuva. Hiekkakentällä pelaajia kymmeniä pelaajia.

TUL:n petankkimestaruuksista kisaltiin 7.–8. elokuuta Kotkassa Otsolan koulun kentällä Kotka-Petankin isännöiden kisoja ja Popinniemen Iskun avustamana. Lauantaina yleisen sarjan duppelikisassa oli mukana 40 joukkuetta ja naisten duppelissa 14 joukkuetta. Kuulien kanssa kentällä hääri yhteensä yli sata petankistia ja aamukymmeneltä alkaneet kisat venyivätkin pitkälle iltaan, ennen kuin mitailijoukkueet saatiin ratkotuiksi.

Yleisen sarjan mestaruus meni Jyväskylän Valon parille Vesa Karttuselle ja Pauli Meriläiselle. Hopeaa sai MAP Räimeen pari Sirpa ja Kari Korkeamäki ja pronssia Kemi Petankin Kari Hanhisuanto ja Janne Rytkönen.

Naisten duppelin mitaliparit olivat Koski-Petankin Pirjo Saarela ja Taru Saarela, Karhu-Petankin Katri Espo ja Hannele Hokkanen sekä Linna Petankin Eija Suominen ja Jaana Alanoja.

Sunnuntaina oli ohjelmassa ensi kertaa sekaduppeli, johon tuli mukaan 25 paria, pääosin lauantainakin kisoissa mukana olleita pelaajia. Mestariksi pelasi Voikkaan Viestin pari Riitta Vuolanen ja Tapio Vuolanen. Hopeaa sai Koski-Petankin pari Taru SaarelaTarmo Sipilä ja pronssia Kalvolan Iskun Maire Sinkkonen ja Jouni Sinkkonen.

Petankkikisojen kaikki tulokset löydät täältä.