TUL:n Pohjanmaan piiri palkitsi Tomi Halmesmäen vuoden urheilijana
18.04.2018

Vuoden nuorena urheilijana palkittiin Kokkolan Jymyn Satu Pylväs. Hänen saavutuksena oli EM-kulta Tanskasta ja maastavedon maailmanennätystulos 175,5 kg sekä tukku muita ennätyksiä. Kokkolan Jymyn voimailijat palkittiin vuoden joukkueena.
Veteraaniurheilijan tittelin vei Uolevi Kahelin Vaasan Kiistosta. Hän voitti Masters-sarjojen Euroopan mestaruuden ja teki sarjassaan uuden maailmanennätyksen yhteistuloksessa. Vuoden seurana palkittiin Seinäjoen Sisu; ja sisulainen Matti Haapalapalkittiin vuoden seuratoimijana.
Vuoden valmentajan/ohjaajan palkinnon sai Sanna Räisänen Kokkolan Jymystä. Sanna ohjasi muun muassa Kokkolan Jymyn 100 vuotisjuhlanäytöksen. Hän oli myös toteuttamassa TUL:n liittojuhlan areenanäytöstä vuonna 2014 Seinäjoella.
Lisäksi TUL:n Pohjanmaan piiri palkitsi elämäntyö-palkinnolla Eino Päivärinnan, joka on toiminut muun muassa piirin puheenjohtajana vuosina 1991-1997.
Teksti ja kuva: Jarkko Tenkula
Kirjoittaja on Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja