Jarkko Tenkula: Jokainen päivä on juhlapäivä

11.12.2020

Jarkko Tenkulan rintakuva

Viime viikolla vietettiin vapaaehtoisten viikkoa. Suomessa vapaaehtoistyön arvoksi arvioidaan kolme miljardia euroa. Tilastokeskuksen tilaston mukaan vuonna 28% suomalaisista teki vapaaehtoistyötä järjestöjen tai ryhmien hyväksi. Taloustutkimuksen samana vuonna julkaisema tutkimuksen mukaan 42% suomalaisista osallistui vapaaehtoistoimintaan, joten voidaan arvioida vapaaehtoistyön arvon olevan yli neljä miljardia. 

Voiko kaikkea mitata rahalla? Ei voi! On tärkeämpiäkin mittareita, sillä vapaaehtoisten työn tekemä arvo ja aikaansaannos vanhusten, vammaisten, urheiluseurojen ja erilaisten hoitolaitosten asukkaiden parissa on merkittävä. Sitä ei voi rahana laskea. Syrjäytyneisyyden esto, yksinäisyydenpelko, ystävyyssuhteet, parempi kunto ja monet muut hyvät teot ovat isossa kuvassa niin suuria asioita, että ovat parhaimmillaan arjessa ilman juhlapuheiden sananhelinää. 

Suomalainen järjestökenttä elää vapaaehtoisuudesta. Järjestöihin ja urheiluseuroihin on palkattu viime vuosina päätoimisia. Hyvä niin, mutta ne eivät korvaa vapaaehtoisten korvaamatonta työpanosta, jonka he pyyteettömästi tekevät. Vapaaehtoistyön tekeminen on vapaaehtoiselle tärkeää. Uskon vahvasti hyvien tekojen poikivan hyviä tekoja. Samoin toisen auttaminen tai tukeminen tuottaa mielihyvää ja auttaa tekijäänsä arjessa.  

Professori Pasi Kosken mukaan urheiluseuroissa vapaaehtoistyö polarisoituu: pieni joukko todella aktiivisia tekee yhä enemmän ja enemmän. Pitkäaikaiset talkootyöntekijät ovat katoava sukupolvi, jonka tilalle ovat tulleet elämyshaluiset pätkävapaaehtoiset. Samanaikaisesti mm. Järjestyksenvalvonnan tehtävät ovat siirtyneet ammattimaisille yrityksille.  

Kaikkia meitä tarvitaan. Jokaiselle sielulle on töitä seuroissa. Tarvitaan kirjureita, valmentajia, ohjaajia, kuljettajia, kengännauhansitojia, huoltajia, joukkueenjohtajia, sihteereitä, järkkäreitä, liikenteenohjaajia ja puheenjohtajia. Kaikkea ei korvata päätoimisuudella. Kiitos, että jaksat! Jokainen päivä on vapaaehtoistyöntekijän juhlapäivä.  #vapaaehtoistyö  

Jarkko Tenkula
“jokapaikanhöylä”