Ajankohtaista


Liikkeelle! -kuntokampanja 2020 – Tapahtuma-avustusten hakuaika käynnissä

Liikkeelle! -kuntokampanjaa vietetään tuttuun tapaan koko syyskuun 2020 ajan ja #askelkisa toteutetaan ma 14.9. – su 27.9.2020.

Liikkeelle! -tapahtumien ja askelkisan tarkoitus on jälleen tarjota monipuolisia liikuntamahdollisuuksia niin lapsille kuin aikuisellekin syyskuun aikana. Tapahtumia voivat järjestää niin TUL:n piirit ja seurat kuin muut yhdistykset ympäri Suomen. Tapahtuma voi olla esimerkiksi seuran lajitutustumispäivä, luontoretki tai kuntoliikuntatapahtuma.

LIIKKEELLLE! -tapahtumien haku

TUL ry etsii järjestäjiä Liikkeelle! -tapahtumille syyskuulle 2020 ympäri Suomen.

Tapahtuman toteutus on vapaa ja se voi olla suunnattu niin lapsille kuin aikuisille. Tärkeintä on, että tapahtumassa toteutuu harrasteliikuntaa.

Liikkeelle! -tapahtumaan on mahdollista saada rahallista avustusta 50 % tapahtuman kuluista maksimissaan 500 euroon asti TUL:n aikuisten harrasteliikunnan valiokunnalta. Avustusten myöntämisessä huomioidaan erityisesti uudet Liikkeelle! -tapahtumien järjestäjät.

Tapahtuma-avustuksen saamiseksi tulee olla vapaamuotoinen kirjattu suunnitelma tapahtumasta ja sen kuluista sekä tapahtuma tulee raportoida.

Tapahtuman voi järjestää alue, piiri tai seura. Avustusta seurat hakevat oman piirin toiminnanjohtajalta, jotka toimittavat hakemukset eteenpäin.

Tapahtumahaut Pe 1.5.2020 klo 16.00 mennessä osoitteeseen johanna.nekkonen@tul.fi

Aikuisten harrasteliikunta valiokunta tekee päätökset ja ilmoittaa, mitkä tapahtumat saavat avustuksen.

Lisätietoja: johanna.nekkonen@tul.fi / 050 344 8270