TUL100-lajit

Tapahtumaviikonlopun aikana 13.–16.6.2019 TUL-seurojen lajit saivat laajasti näkyvyyttä. Lajikirjo koostui avoimista mestaruuskilpailuista, turnauksista, näytöksistä, lajikokeiluista ja monista muista kaikenikäisille osallistujille ja katsojille sopivista tapahtumista. Kaikki tapahtumat olivat yleisölle avoimia ja pääsymaksuttomia.

Kansainvälisyys näkyi erityisesti voimistelussa, painissa ja ratapyöräilyssä. Tapahtumat keskittyivät Helsingin alueelle, minkä lisäksi tapahtumia järjestettiin Espoossa ja Vantaalla.

Lajien tulokset päivitettiin lajien sivuille.

Lajit

Aikataulu

Tässä esitetyt aikataulut olivat alustavat ja niitä tarkennettiin kevään 2019 aikana.

Torstai 13.6.2019

klo 10–18 Petankin TUL:n veteraanien mestaruuskilpailut, Leppävaaran urheilupuisto

klo 18–20 Koko perheen luontoliikuntatapahtuma, Pornaistenniemi

Perjantai 14.6.2019

klo 10–10.45 Puistojumppa, Hakasalmen puisto

klo 17 Yleisurheilun avoimet TUL:n mestaruuskilpailut, Leppävaaran urheilupuisto

klo 18 Paini, liitto-ottelut TUL–Jõud–Kalev, Töölön Kisahalli

Lauantai 15.6.2019

klo 9 Jalkapalloturnaus, Käpylän kentät

klo 9 Vesipallo, Pirkkolan uimahalli

klo 9 Sulkapallo, Ruskeasuon Liikuntahalli

klo 9–17 TUL100- avoimet tennismestaruuskilpailut, Rajakylän tenniskeskus

klo 9.30 Pöytätennis, avoimet TUL:n mestaruuskilpailut ja AY-pöytätenniskilpailut, Ruskeasuon palloiluhalli

klo 9.30 Frisbeegolf, Nurmijärvi

klo 10 Sulkapallo, Ruskeasuon palloiluhalli

klo 10–11 Rauhankävely, Töölönlahti

klo 10–10.45 Puistojumppa, Hakasalmen puisto

klo 10–15 Mölkyn avoimet liittojuhlakilpailut, Ruskeasuon liikuntakeskus

klo 10–15.30 Pyöräily, TUL100-liittojuhlakilpailu, Helsinki Velodrom

klo 10–17 Nopean shakin avoimet mestaruuskilpailut

klo 11 Paini, TUL100-juhlapainit, Suomi Cup -osakilpailu, Töölön kisahalli

klo 11 ja 14 TUL100-juhlakeilaus, Tixi-Bowling

klo 12 Purjehduskilpailu, HTPS Pyysaari

klo 12–15 Mamanet, Helsingin jäähallin piha

klo 12–15 Salibandy, Helsingin jäähallin piha

klo 14 Painin Suomi Cup, Töölön Kisahalli

Sunnuntai 16.6.2019

klo 9 Vesipallo, Pirkkolan uimahalli

klo 9 Sulkapallo, Ruskeasuon Liikuntahalli

klo 10–10.45 Puistojumppa, Hakasalmen puisto

klo 11, 14 ja 17 TUL100-juhlakeilaus, Tixi-Bowling

klo 12 Purjehduskilpailu, HTPS Pyysaari

klo 12 Rantapainin liitto-ottelut TUL–Jõud–Kalev, Hietaniemen ranta. Rantapaini on peruttu!

klo 12–18 International Show Competition, Töölön kisahalli