Sirpa Ranto on toiminut voimisteluvalmentajana 45 vuotta ”Tavoitteenani iloinen, terve ja ryhmäytynyt joukkue”

14.10.2020

Sirpa Ranto kertoo, että Jonna oli vähitellen ottanut vastuuta voimistelujaostossa. Valmentajana hän sisarensa Sannan kanssa on tullut valtakunnallisestikin tunnetuksi joukuevoimistelun kilpasarjan kärkeen kuuluvan Syrenian ansiosta.

Ennen vuosikymmeniä Rekolan Raikkaassa Sirpa valmensi Savonlinnan Työväen Urheilijoissa ja Soukan Innossa. Vuosia vapaaehtoistyössä valmennuksen parissa kertyi 45.

Sirpan viimeinen valmennusryhmä oli joukkuevoimistelun harrastesarjan Solina. Joukkueen tytöt saivat jo keväällä tiedon valmentajansa uran lopettamisesta. Syksy on ollut tytöille etsimisen aikaa. Mistä löytyisi korvaava joukkue tai uusi harrastus? Valmentajan päätös on viisi vuotta yhdessä treenanneen joukkueen tytöille suuri muutos.

Sirpa oli samanikäinen kuin Solinan tytöt viisi vuotta sitten, kun äiti vei hänet Mirja-siskon kanssa voimistelemaan. Ensimmäinen vuosi voimistelijana huipentui kevätnäytöksessä, kun hän pääsi esittämään Mörrimöykky-ohjelmaa.

Sirpan syntymäkaupunki on Savonlinna. Valmentajan taipaleensa hän aloitti Savonlinnan Työväen Urheilijoissa nuorena tyttönä vuonna 1975. Seuraan hän oli liittynyt viisi vuotta aikaisemmin voimistelijaksi, kun luokkakaveri Pirkko pyysi mukaan jumpparyhmään. Näin Sirpa aloitti Raija Nuutisen valmentamassa ryhmässä, jossa aluksi oli vain kolme tyttöä. Ryhmä teki tanssiohjelmia. TUL:n kulttuurikilpailuissa ryhmä kävi tanssiesityksin.

”Kun pienille tarvittiin ohjaajaa, sanoin heti, että minä voin siihen ryhtyä”, kertoo Sirpa valmentajauransa ensiaskeleista.

”Vedin satujumppaa ja voimisteluryhmiä. Saimme seuraan myös ensimmäisen joukkuevoimistelun joukkueen. Sisareni Mirja kokeili silloin uutta lajia rytmistä voimistelua.”

Koulun ja voimistelun ohella Sirpa pohti tulevaisuuttaan. Ammatti voisi olla joko liikunnan tai lasten parissa. Ehkä Jyväskylän liikuntatieteellinen tiedekunta. Ehkä opiskelu kotikaupungissa lastentarhanopettajaksi.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen alkoi opintie Savonlinnassa. Illat hän veti voimistelua. Joskus luentokin jäi väliin, kun hän kiirehti salille. Hän kävi TUL:n ja SVoLi:n järjestämän valmentajakoulutuksen suorittaen valmentajatutkinnon. Samoilla kursseilla olivat myös mm. Aira Ikonen, Leena Starck, Arja Ylönen ja Terttu Hellgren.

”Muistan hauskan virolaisen kouluttajan. Pinkuta, pinkuta kaikui ohjauksessa. Suomennettuna se tarkoittaa tiukkoja polvia, nilkkoja ja peppua.”

Sirpasta tuli myös TUL:n Saimaan piirin piiriohjaaja ja kouluttaja sekä joukkuevoimistelun tuomari.  Piirin tapahtumissa Lappeenrannassa hän tapasi myös piirin uuden toiminnanjohtajan Esko Rannon.

Naisvoimistelu alkoi 1980-luvulla muuttua. Lajin uudeksi nimeksi tuli joukkuevoimistelu. Kilpailullisuus korostui. Mutta henki kilpailuissa oli vielä rentoa ja vapaata.

”Eräässä tuomaripaleenissa Jyväskylässä legendaarinen Elli Särkkä antoi kaikille joukkueille täyden kympin, koska hän näki jokaisessa joukkueessa jonkin kympin arvoisen piirteen.”

Pääkaupunkiseudulle

Saimaan järvialue ja kotikaupunki Savonlinna jäivät pian taakse, kun Sirpa sai valmistuttuaan lastentarhanopettajan paikan Espoosta. Muuton jälkeen yhteyttä voimistelun merkeissä otti Leena Starck, joka toimi silloin Soukan Innossa. Seurassa tarvittiin ohjaajia.

Sirpa veti Soukassa rytmistä voimistelua 1983-88. Viimeisenä Espoon vuotenaan hän veti myös jumppakoulua Kauklahdessa. Tuolta ajalta ikimuistoinen koitos oli tyttöjen ja äitien kanssa tehty matka Italiaan Firenzeen rytmisen voimistelun MM-kisoihin. Matkaan kuului lomailua Riminissä ja kolmen päivän matka kisoihin. Jokainen maksoi matkansa itse eikä pieneltä seuralta siihen riittänyt tukea.

Espoo vaihtui Vantaaksi kesällä 1988. Vantaalta löytyi uusi työpaikka ja urheiluseura, jossa toimia. Jo samana syksynä Sirpa oli ohjaajana Rekolan Raikkaassa. Mutta perimmäisenä syynä muuttoon oli Esko Ranto, jonka kanssa hän oli uudelleen kohdannut. Nuoreen perheeseen syntyi Juho-poika seuraavana vuonna, Jaakko siitä kahden vuoden päästä.

Vantaan voimistelutarjonta kasvuun

Raikkaassa voimistelu tarkoitti 1980-luvun lopussa lasten liikuntatunteja ja kuntoliikuntaa Kuntokuuri-nimisenä  toimintana. Sirpa veti osana Kuntokuuria aerobic-tunteja. Vuoden päästä muutostaan hänestä tuli Voimistelu- ja kuntojaoston puheenjohtaja. Sirpa keksi Kuntokuurille nimeksi Kunnon piirin, joka on seurassa toiminut siitä asti suosittuna aikuisten liikuttajana.

Jo syksyllä 1990 oli seurassa Sirpan vetäminä joukkuevoimistelun joukkueita, jotka osallistuivat TUL:n aluemestaruuskisoihin. Ensimmäinen mitalikin tuli kevään 1991 kisoista. Kunnon piiri alkoi tarjota viikkokalenterin mukaisia liikuntamahdollisuuksia aikuisille: kalenterin moduleista kukin sai valita itselleen sopivat lajin, ajan ja paikan.

Kunnon piiri on ollut Rekolan Raikkaan menestysbrändi. Sen osallistujamäärät kasvoivat nopeasti liki 500 viikkokävijään. Parhaimmillaan kuntoliikunta on saavuttanut yli tuhat liikkujaa kausittain. Voimistelu ja kuntoliikunta eriytyivät kasvun myötä omiksi jaostoikseen seurassa.

Myös voimistelu ja lastenliikunta kasvoivat 1990-luvulla vahvasti. Vuosittain toiminnassa mukana oli noin 300 lasta ja nuorta. Ohjaajia ja valmentajia oli parhaimpana vuonna liki 35. Varsinkin joukkuevoimistelu oli suosittua, koska Itä-Vantaalla ei ollut muita kilpailutoimintaa tarjoavia seuroja. Seurojen välistä kilpailua harrastajista tuli 2000-luvun alkupuolelta lähtien, kun alueelle perustettiin uusia seuroja.

Sirpa on kolme vuosikymmentä Rekolan Raikkaassa kestäneen valmentajauransa aikana valmentanut yli kolmeakymmentä joukkuetta sekä lasten ryhmiä.

Sirpan joukkueista menestyksekkäin oli Meritähdet. Joukkue kilpaili kokonaista yhdeksän vuotta, voitti 1998 Voimisteluliiton aluemestaruuden ja mitaleja TUL:n mestaruuskisoissa. Kun joukkue lopetti, siirtyi muutama voimistelija vielä muihin menestyviin joukkueisiin, osa heistä maailmancupissakin voimistelleeseen Helsingin Kotkien Hämppiksiin. Meritähtiä oli mukana myös Raikkaan valmennustyössä. Ammattivalmentajaksi päätyi Mari Mieskonen, joka nykyisin valmentaa rytmisen voimistelun Olympic special -ryhmää Tampereen Sisussa.

Sirpan joukkueista Giiat seurasi Meritähtien esimerkkiä ja oli koossa yhdeksän vuotta. Viimeisin joukkue Solina oli myös pitkäikäinen voimistellen viisi vuotta.

Kun Sirpa keväällä hyvästeli Solinan, hän sai joukkueelta ihania viestejä.

”Sirpa on hyvä opettamaan uusia liikkeitä.”

”Sirpa on hyvä valmentaja.”

”Sirpa jaksaa päivästä toiseen tulla valmentamaan meitä.”

”Sirpa ei luovuta, jos emme heti opi.”

”Sirpa yrittää aina parhaansa.”

”Sirpa on aina täysillä mukana menossa.”

”Ketään ei saa syrjiä”

Sirpa kertoo, että varhaiskasvatuksen erityisopettajuus vaikuttaa hänen valmennustyöhönsä. Hän on käyttänyt paljon aikaa puhumiseen ja selittämiseen, miten liikkeet tehdään oikein. Hän on myös halunnut, että ryhmä on yhtenäinen ja uudet voimistelijat ryhmäytetään siihen nopeasti. Ketään hänen joukkueissaan ei ole saanut syrjiä.

Sirpa on kohdannut joukkuevoimistelun piirissä trendejä, jotka ovat olleet haitallisia ylilyöntejä. Esimerkiksi voimistelijoiden painon tarkkailu oli joitakin vuosia sitten yleistä. Hankalimmin matalan painon ihannoinnin kohtasivat Meritähdet, kun Voimisteluliiton leireillä monilla muiden seurojen voimistelijoilla oli ruokailuihin mukanaan kalorisuositukset.

”Puhuin Meritähtien kanssa kunnon ruokailun tärkeydestä, kun huomasin lajissa terveyttä haitanneen laihuustavoitteen. Tähdensin, että me emme laske kaloreita, koska voimistelemme pitkiä päiviä, meidän pitää jaksaa ja pysyä kunnossa.”

Notkeus tuli poikkeuksellisen vahvasti tavoiteltavaksi 2000-luvun alussa. ”Silloin tuli lajiin paljon loukkaantumisia, erityisen paljon selän alueen rasitusmurtumia, kun voimistelijoiden lihaksistot eivät olleet valmiita vaativiin notkeusosiin. Myös harjoitusmäärät nousivat samoihin aikoihin korkeiksi ilman, että valmiudet nuorten kehityksessä olisivat olleet riittävät.”

Nuorille valmentajille Sirpa haluaa välittää muutamia valmennusopillisia ohjeita:

”Lasta pitää valmentaa niin, että vartalosta tulee molemminpuolinen.”

”Puolien pitää kehittyä liikkumaan yhdessä ja erikseen. Vartalon pitää toimia siten, että toteutuu ristikkäisyys ja vartalon kierto keskiviivasta molempiin suuntiin. Kun keskikeho toimii, toimii hienomotoriikkakin.”

”Lapsen kasvussa tavoitteena on motorinen aktiivisuus, jolloin lapsi juoksee, hyppää yhdellä jalalla, heittää palloa ja potkii palloa siihen osuen. Nykyisin moni lapsi ei luonnostaan omassa kasvuympäristössään saavuta perusliikunnan taitoja, joten paljon vastuuta kehityksestä on valmentajilla saleilla. ”

Sirpa on ollut jaksava valmentaja. Vaikka työpäivä olisi ollut raskas, hän on kiirehtinyt monena iltana viikossa valmentamaan. ”Tytöt tulevat sallille vapaaehtoisesti. He haluavat tehdä yhdessä ohjelmaa, keskittyä ja yrittää parhaansa. On palkitsevaa tehdä tyttöjen kanssa koreografioita ja suunnitella ohjelmien pukuja. Valmentaminen antaa voimia ja iloa.”

Sirpa luottaa seuran nuoriin voimisteluvalmentajiin. Oman valmentajatyön vaikutus näkyy seuraavina vuosina Rekolan Raikkaan voimistelun kehityksessä ja sitä on mielenkiintoista seurata. Suurin osa nykyisistä valmentajista on Rekolan Raikkaan kasvattamia ja monet heistä ovat olleet jossain vaiheessa Sirpan valmennuksessa.

Teksti: Ulla Palonen-Tikkanen

Kuvat: Rekolan Raikkaan arkisto