Veteraanien kulttuurikatselmuksessa tasokkaita ja monipuolisia esiintymisiä

28.11.2021

Kotkan tapahtuman suojelijana toimi kuntaministeri Sirpa Paatero. Osallistujille kirjoittamassaan tervehdyksessä Paatero sanoi mm., että liikkumisen ilon lisäksi myös laajemmin hyvinvoinnin lisääminen on tärkeää ja erityisesti nyt sen muodossa, että voimme kokoontua jälleen yhteen rokotuskattavuuden noustessa.

– Yhdessä olo ja yhdessä tekeminen on monelle ihmiselle tärkeä osa elämää ja näin myös luonnollinen osa hyvinvointia. Tätä tapahtumaa on erityisen suuri joukko yli 55–vuotiaita pitänyt merkityksellisenä ja lähtenyt mukaan niin järjestelyihin kuin katselmukseen eri puolilta Suomea, ministeri Paatero sanoi.

Kulttuurikatselmus järjestetään joka toinen vuosi ja lajeja löytyy näyttämötaiteesta, musiikista sekä tanssista. Kotkassa oli mukana yhteensä 34 ryhmää ja yksinesiintyjää. Kaukaisimmat osallistujat olivat Oulusta, josta tuli esiintyjiä niin Eläkeläisistä, Eläkkeensaajista kuin TUL:sta.

TUL:n seuran Koskelankylän Riennon Antero Mikkonen esitti itse kirjoittamansa sketsin ”Viime tapaaminen”. Mikkonen onkin yksi uskollisimmista osallistujista, sillä hän on ollut mukana kaikissa katselmuksissa, Oulussa vuonna 2015 tosin järjestäjänä

– Haluan ylläpitää TUL:n aiemmin hyvinkin vireää kulttuuriharrastusta, joka valitettavasti on viime aikoina osoittanut hiipumisen merkkejä, vastasi Mikkonen kysymykseen mikä saa hänet tulemaan mukaan aina uudestaan.

Eri lajien tuomarit olivat tyytyväisiä kilpailun monipuolisuuteen ja tasoon. Näyttämätaidetta tuomaroinut Työväen Näyttämöiden liiton tuottaja Mikko Väänänen piti tämän vuoden esityksiä tasokkaina.

– Yleisesti tämän vuoden esitykset olivat tasokkaita ja myös tasalaatuisia. Erityisesti innoitti joko omat tekstit tai muiden kirjoittamat, jos niihin oli saatu henkilökohtainen ote. Mutta tekstin valinnassa on oltava tarkkana, että on sen ”takana” ja tarkoittaa koko sydämellään, mitä puhuu. On hengästyttävää nähdä, kuinka taidokasta artikulaatio ja yleisön mukaan ottaminen on, Väänänen kuvaili.

Suomen Työväen Musiikkiliitosta tuomaritehtävissä lähes kaikissa tapahtumissa toiminut liiton toiminnanjohtaja Sanna-Mari Holma oli iloinen, että aiemmissa tapahtumissa mukana olleet ovat kehittyneet tapahtumasta toiseen, erityisesti näin on tapahtunut kontaktin otossa yleisöön.

– Oli ihana asia, että lajissa oli mukana hyvin erityyppisiä esityksiä, joissa kaikilla oli oma vahvuutensa, totesi Holma.

Tanssilajien tuomarina toimivat TUL:sta Terttu Hellgren ja Aira Ikonen. Tuomariston yhteenvedossa he sanoivat nähneensä sympaattisia ja hyvin harjoiteltuja esityksiä. Lisää huomiota he kehottivat kiinnittämään mm. askelten keveyteen, vartalon kannatteluun ja ryhtiin sekä esittämisen rohkeuteen. Tuomaristo korosti, että tanssiesityksissä vain mielikuvitus on rajana ja valitun aiheen tulee näkyä koko esityksessä, niin puvuissa kuin musiikissa.

Tapahtumassa tuomaristo antoi kussakin lajissa suullisen yleisarvion ja jälkikäteen kukin ryhmä saa kirjallisen arvion omasta suorituksestaan.  Tuomaristo myös valitsi esiintyjät sunnuntaiseen loppukatselmukseen, joka antoi hyvän kokonaiskuvan tapahtuman tasosta ja monipuolisuudesta.

Loppukatselmus ja niin myös koko tapahtuma päättyi kaksi viikkoa sitten 130-vuotisjuhliaan viettäneen Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunta Kajastuksen upeaan esitykseen. Samalla he toivottivat tervetulleeksi kahden vuoden kuluttua Jyväskylään, jossa TUL Järvi-Suomen isännyydessä järjestetään seuraava katselmus.

Teksti ja kuvat: Irja Appelroth

Seinäjoelta vuonna 2011 alkanut Veteraanien kulttuurikatselmusten ketju sai hyvin onnistuneen jatko-osan viikonloppuna 20.–21.11. Kotkassa. Kaupungin hienossa Konserttitalossa järjestetyn katselmuksen isäntänä toimi TUL Kymenlaakson piiri. Nyt jo kuudetta kertaa järjestetyn tapahtuman toteuttajina ovat alusta asti olleet TUL:n lisäksi Eläkkeensaajien Keskusliito, Eläkeläiset, Työväen Näyttämöiden liitto ja Suomen Työväen Musiikkiliitto ja paikallisten tapahtumien päävastuu on TUL:n piireillä.

Kotkan tapahtuman suojelijana toimi kuntaministeri Sirpa Paatero. Osallistujille kirjoittamassaan tervehdyksessä Paatero sanoi mm., että liikkumisen ilon lisäksi myös laajemmin hyvinvoinnin lisääminen on tärkeää ja erityisesti nyt sen muodossa, että voimme kokoontua jälleen yhteen rokotuskattavuuden noustessa.

– Yhdessä olo ja yhdessä tekeminen on monelle ihmiselle tärkeä osa elämää ja näin myös luonnollinen osa hyvinvointia. Tätä tapahtumaa on erityisen suuri joukko yli 55–vuotiaita pitänyt merkityksellisenä ja lähtenyt mukaan niin järjestelyihin kuin katselmukseen eri puolilta Suomea, ministeri Paatero sanoi.

Kulttuurikatselmus järjestetään joka toinen vuosi ja lajeja löytyy näyttämötaiteesta, musiikista sekä tanssista. Kotkassa oli mukana yhteensä 34 ryhmää ja yksinesiintyjää. Kaukaisimmat osallistujat olivat Oulusta, josta tuli esiintyjiä niin Eläkeläisistä, Eläkkeensaajista kuin TUL:sta.

TUL:n seuran Koskelankylän Riennon Antero Mikkonen esitti itse kirjoittamansa sketsin ”Viime tapaaminen”. Mikkonen onkin yksi uskollisimmista osallistujista, sillä hän on ollut mukana kaikissa katselmuksissa, Oulussa vuonna 2015 tosin järjestäjänä

– Haluan ylläpitää TUL:n aiemmin hyvinkin vireää kulttuuriharrastusta, joka valitettavasti on viime aikoina osoittanut hiipumisen merkkejä, vastasi Mikkonen kysymykseen mikä saa hänet tulemaan mukaan aina uudestaan.

Eri lajien tuomarit olivat tyytyväisiä kilpailun monipuolisuuteen ja tasoon. Näyttämätaidetta tuomaroinut Työväen Näyttämöiden liiton tuottaja Mikko Väänänen piti tämän vuoden esityksiä tasokkaina.

– Yleisesti tämän vuoden esitykset olivat tasokkaita ja myös tasalaatuisia. Erityisesti innoitti joko omat tekstit tai muiden kirjoittamat, jos niihin oli saatu henkilökohtainen ote. Mutta tekstin valinnassa on oltava tarkkana, että on sen ”takana” ja tarkoittaa koko sydämellään, mitä puhuu. On hengästyttävää nähdä, kuinka taidokasta artikulaatio ja yleisön mukaan ottaminen on, Väänänen kuvaili.

Suomen Työväen Musiikkiliitosta tuomaritehtävissä lähes kaikissa tapahtumissa toiminut liiton toiminnanjohtaja Sanna-Mari Holma oli iloinen, että aiemmissa tapahtumissa mukana olleet ovat kehittyneet tapahtumasta toiseen, erityisesti näin on tapahtunut kontaktin otossa yleisöön.

– Oli ihana asia, että lajissa oli mukana hyvin erityyppisiä esityksiä, joissa kaikilla oli oma vahvuutensa, totesi Holma.

Tanssilajien tuomarina toimivat TUL:sta Terttu Hellgren ja Aira Ikonen. Tuomariston yhteenvedossa he sanoivat nähneensä sympaattisia ja hyvin harjoiteltuja esityksiä. Lisää huomiota he kehottivat kiinnittämään mm. askelten keveyteen, vartalon kannatteluun ja ryhtiin sekä esittämisen rohkeuteen. Tuomaristo korosti, että tanssiesityksissä vain mielikuvitus on rajana ja valitun aiheen tulee näkyä koko esityksessä, niin puvuissa kuin musiikissa.

Tapahtumassa tuomaristo antoi kussakin lajissa suullisen yleisarvion ja jälkikäteen kukin ryhmä saa kirjallisen arvion omasta suorituksestaan.  Tuomaristo myös valitsi esiintyjät sunnuntaiseen loppukatselmukseen, joka antoi hyvän kokonaiskuvan tapahtuman tasosta ja monipuolisuudesta.

Loppukatselmus ja niin myös koko tapahtuma päättyi kaksi viikkoa sitten 130-vuotisjuhliaan viettäneen Jyväskylän Työväenyhdistyksen soittokunta Kajastuksen upeaan esitykseen. Samalla he toivottivat tervetulleeksi kahden vuoden kuluttua Jyväskylään, jossa TUL Järvi-Suomen isännyydessä järjestetään seuraava katselmus.

Teksti ja kuvat: Irja Appelroth

Vuokattivalssin esittivät Oulun Eläkeläisten Ranttali tanhuryhmä.

Hyvinkään Työväen Mieskuoron Ari, Risto ja kaksi Markkua muodostavat Aristomarkut-kvartetin.
Oulun Eläkkeensaajia edusti tanssiryhmä Topaasi esittämällä Kotterjolli-valssin ja Kastellin katrillin.
Iloisia kesämuistoja muisteli Turun Eläkkeensaajien Katajaiset-ryhmä.