Oskari Villanen: Kesätyöntekijät tulevat – oletko valmis?

24.04.2020

Aada-Adalmiina 16 vuotta ja Ville-Väinö 15 vuotta. Kummallakin hankittuna noin kymmenen vuoden työkokemus viestinnän esimiestehtävistä erilaisista järjestöistä ja yrityksistä. Aada-Adalmiina on luonut samalla kansainvälisen uran telinevoimistelijana ja Ville-Väinön YouTube-kanavaa seuraa hieman yli kuusi miljoonaa ihmistä. Maailman kovimmat yliopistot kyselevät kumpaakin vieraileviksi luennoitsijoiksi eri aineiden luennoille tämän tästä, mutta ymmärrettävästi kiireiden vuoksi luentovierailuista on päästy nauttimaan vain satunnaisesti. Nyt he ovat kumpikin hakeneet kahden viikon kesätyöjaksoon TUL:n Helsingin toimistolle apulaisviestintäpäällikön tehtäviin. Herääkin kysymys, pitäisikö tässä huolestua? Siltä ainakin tuntuu, kun on tällä viikolla lukenut nuorten kesätyöhakemuksia.

Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry on mukana Kesätyö OP:n piikkiin -kampanjassa, jossa haemme kahta 15-17-vuotiasta nuorta kesätöihin kahdeksi viikoksi TUL:n Helsingin toimistolle. Haettavina ovat olleet vara-assistentin ja apulaisviestintäpäällikön tehtävät. Rekrytointiprosessi on edennyt loppusuoralle ja viimeistään 30.4. on selvillä, ketkä näihin avoinna oleviin kesätyöpaikkoihin ovat tulleet valituiksi.

Yhteensä näihin kahteen paikkaan tuli peräti 110 työhakemusta, mikä on ensinnäkin valtava määrä hakemuksia läpikäytäväksi ja toiseksi myös todella upea signaali siitä, että avoimet työpaikat TUL:n organisaatiossa kiinnostavat myös nuoria. Näin rekrytointiprosessin loppusuoralla on myös erinomainen hetki harrastaa hieman itsereflektiota. Upeita ja suoraan sanottuna hämmentävän hienoilla meriiteille varustettuja kesätyöhakemuksia ja ansioluetteloita lukiessa en ole voinut välttyä ajatukselta, että mitä olin itse saanut 15-vuotiaana aikaan? JA MITEN NYKYPÄIVÄN 15-VUOTIAALLA VOI OLLA PAREMPI CV KUIN ITSELLÄNI 25-VUOTIAANA?!

Nuoriso ennen ja nyt

Olin itse 15-vuotias vuoden 2003 kesällä. Aika on ehkä hieman kullannut muistoja, mutta haluaisin ajatella, etten aivan täysi räkänokka enää tuolloin ollut.  Pelasin intohimoisesti jalkapalloa JJK:ssa Jyväskylässä ja ajoin kesätöikseni nurmikoita erään huoltoyhtiön palkkalistoilla. Varsin perinteistä urheilevan teinin arkea, ainakin vielä noihin aikoihin. Viime päivinä lukemieni työhakemusten perusteella tilanne on muuttunut noista ajoista varsin radikaalisti. En esimerkiksi muista, että kukaan omien teinivuosieni tuttavista olisi toiminut jo vuosien ajan jonkin kansalaisjärjestön vapaaehtoisena aktiivina tai ollut vapaaehtoisesti avustamassa paikallista yliopistoa tutkimushankkeissa. Kesätyöhakemusten joukosta löytyi sellaisiakin henkilöitä, joilla oli jo jonkinlaisia ulkomailta hankittuja tutkintoja ripustettuna seinälle ja samaan aikaan kansainvälisen tason kilpaurheilu-ura. Muistelen, että meille tärkeintä 15-vuotiaana oli voittaa KuPS Kuopiossa ja selvittää, kenen isoveli saadaan lahjottua hakureissulle Alkoon. Prioriteetit ovat nykynuorilla selkeästi siirtyneet terveempään suuntaan.

Sosiaalisen median syvään päätyyn

Apulaisviestintäpäällikölle työtehtäviä tulee löytymään runsaasti erityisesti sosiaalisen median parista. Olen itse ikään kuin kasvanut sosiaalisen median mukana ja aina perehtynyt uuteen alustaan, kun sellainen on ilmaantunut. Tulevalla apulaisviestintäpäälliköllä tilanne on kuitenkin eri. Siinä missä itse olen perehtynyt sosiaaliseen mediaan aikuisiällä ja muistan ajan ennen internettiä, tulevalla apulaisviestintäpäälliköllä sosiaalisen median alustat ovat olleet olemassa käytännössä hänen koko elämänsä. Oli myös pysäyttävää huomata, miten useampi kesätyönhakija oli merkinnyt ansioluetteloonsa sen hetkisiä seuraajamääriään eri sosiaalisen median alustoilla. Itse en ole tällaista koskaan edes ajatellut, mutta eipä itselläni myöskään ole lähellekään sellaisia seuraajamääriä kuin monilla näistä hakijoista. Odotan äärimmäisellä mielenkiinnolla tulevan apulaisviestintäpäällikön näkemyksiä sosiaalisesta mediasta, sillä vaikka kuinka yritän samaistua ja ymmärtää nuorisolaisten maailmaa, en siitä 32-vuotiaana enää täysin otetta saa. Uskonkin, että tulevasta kesätyöjaksosta tulee vastavuoroinen oppimiskokemus, josta hyötyvät sekä viestintäpäällikkö että apulaisviestintäpäällikkö. Lupaan tässä nyt myös julkisesti esiintyä TUL:n ensimmäisellä TikTok-tanssivideolla, mikäli päädymme sellaisen tilin perustamaan.

Laadukkaiden hakijoiden joukosta on ollut äärimmäisen vaikea seuloa henkilöitä eteenpäin rekrytointiprosessissa. Kaikille niille nuorille, jotka eivät päässeet TUL:n rekrytointiprosessissa eteenpäin, haluan sanoa, että teillä ei ole pienintäkään syytä huoleen. Niin laadukkailla hakemuksilla ja ansioluetteloilla työllistytte ennemmin tai myöhemmin varmasti.

Oskari Villanen, viestintäpäällikkö